Markkinatarinoita

Tämä kesä on Ylöjärvellä todellinen markkinakesä. Tuntuu siltä, että kaupungin 150-vuotisjuhla on tuonut eri markkinoille aivan omanlaisensa tunnelman. Järjestäjät, myyjät sekä markkinayleisö ovat löytäneet juhlavuonna uudenlaisen markkinahengen.

Ja vaikka sää ei ole kovinkaan lempein käsin suosinut markkinoita ainakaan toistaiseksi, se ei ole latistanut tunnelmaa. Päinvastoin, ihmiset ovat löytäneet harmaasta kelistä oikeanlaista huumoria niin kuin pitääkin. Markkinoille tullaan sadesäästä huolimatta.

Ylöjärven Markkinoilla saatiin kokea runsaitakin sadekuuroja, mutta sateiden välissä ihmiset löysivät tiensä myyntikojuille ja esittelypisteille. Markkinat onnistuivat erinomaisesti.
Kaksipäiväisillä RestauRanta-markkinoilla ensimmäisenä päivänä värjöteltiin kesän surkeimmassa kelissä, mutta toisena päivänä ihmisten kasvot loistivat yhtä kirkkaana kuin aurinko taivaalla.

Reilun viikon päästä lauantaina edessä on Kurun markkinat, joilla on jo pitkä ja menestyksekäs perinne. Niitä osataan odottaa ja Kurun keskusta täytyy takuuvarmasti tälläkin kertaa ääriään myöten markkinaväestä.

Jokaisessa markkinatapahtumassa vierailee runsaasti myös ulkopaikkakuntalaisia. Tärkeintä kuitenkin on, että markkinat tarjoavat elämyksiä nimenomaan ylöjärveläisille. Ja etenkin paikallislehdelle parasta on ylöjärveläisten kohtaaminen.

Olemme saaneet runsaasti kiitosta siitä, että Ylöjärven Uutiset on mukana markkinoilla. Monen mielestä on hienoa, että paikallislehti tulee ihmisten luokse ja kuuntelee lukijoidensa sekä muidenkin ajatuksia. Meillä on toimituksessa tämän kesän jälkeen paljon tarinoita kerrottavana ja tiedämme, minkälaisia juttuja ja sisältöjä lukijamme arvostavat.

Tänä sosiaalisen median valta-aikanakin ihmisen kohtaaminen kasvokkain on parasta.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.