Mainos Ylöjärven Uutisissa toi Asuntopalvelu Peuralalle toista kymmentä uutta toimeksiantoa

Jaana Peurala on työskennellyt uransa aikana myös Tampereella, mutta hän halusi takaisin Ylöjärvelle, josta kaikki alkoi.

Tampereen alueella Asuntopalvelu Peuralaa pyörittävä kiinteistönvälittäjä Jaana Peurala koki viime helmikuussa melkoisen yllätyksen, kun hän sai lyhyellä aikavälillä toista kymmentä uutta toimeksiantoa niin Ylöjärveltä, Tampereelta kuin Lempäälästä.

Näitä uusia kohteita yhdisti kuitenkin se, että niiden omistajat olivat lukeneet Ylöjärven Uutisia ja panneet merkille Asuntopalvelu Peuralasta tammikuussa tehdyn sisältömarkkinoinnin.

– En ollut tehnyt tämänkaltaista markkinointia ennen, joten kovin suuria odotuksia minulla ei ollut. Ajattelin, että jos joku sen mainoksen huomaa, niin hyvä.

Sisältömarkkinointi poiki Peuralalle kuitenkin miltei parikymmentä uutta myyntikohdetta.

Asiakkaiden kiinnostuksen oli herättänyt erityisesti se, että Peurala kertoi palveluittensa ohella myös itsestään ja omasta yrittäjätaipaleestaan.

– Juttu kertoi minusta ihmisenä, mutta samalla markkinoitiin asuntopalveluitani, jotka ovat erilaiset kuin kilpailevilla yrityksillä.

Peurala kannustaa myös muita yrittäjiä kokeilemaan sisältömarkkinoinnin voimaa muunlaisen lehtimainonnan ohella.

– Sisältömarkkinoinnin teko oli ehdottomasti kannattava. Suosittelen yrittäjiä kertomaan paitsi yrityksestään ja sen palveluista, mutta myös yrittäjästä itse. Asiakkaita kiinnostaa se, että yritykselle annetaan kasvot.

Mikä on sisältömarkkinointi?

  • Sisältömarkkinoinnin tuotteemme ovat perinteisestä mainonnasta poikkeavia sponsoroituja artikkeleita.
  • Artikkeli tehdään mainostajan toiveiden mukaisesti, ja juttu erottuu toimituksellisista jutuista ’Mainos’-merkintöjen avulla.
  • Artikkeli julkaistaan aina sekä paperilehdessä että ylojarvenuutiset.fi:ssä.
  • Sisältömarkkinointi on erityisen tehokasta, koska se vetoaa lukijoihin tarinoidensa, hyödyllisyytensä tai viihteellisyytensä ansiosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Asuntopalvelu Peuralan kanssa. Haluatko sinäkin yrityksesi esittelyn lehteen? Ota yhteyttä puh. 010 584 4570 / ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?