Juhannuksen kolmen suora: törkeitä rattijuopumuksia riitti pyhien jokaiselle päivälle

Tämäkään juhannus ei ollut Ylöjärvellä poikkeuksellinen liikennerikkomusten suhteen. Törkeitä rattijuopumuksia riitti aatonaatolle, aatolle ja juhannuspäivän aamuyölle.

Rattijuopumus on yksi yleisimmistä juhannuksen liikennerikkomuksista Ylöjärvellä.

Juhannuksen aatonaattona 20.6. poliisi pysäytti henkilöauton liikenteen valvonnan yhteydessä. 90-luvulla syntyneeltä paikkakuntalaiselta mitattiin hengitysilmasta Metsäkyläntiellä törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävä määrä alkoholia, minkä lisäksi huumetesti antoi positiiviset tulokset sekä amfetamiinista että kannabiksesta. Alkuillasta puoli seitsemän aikaan liikenteessä ollut kuski oli lisäksi ratissa ilman voimassaolevaa ajokorttia.

Juhannusaattona klo 17:40 vastaava tilanne toistui, kun liikennepartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Uusi-Kuruntiellä. Ratissa ollut nainen puhalsi pöyristyttävän 2,1 promillen lukeman, mikä ylittää reilusti törkeän rattijuopumuksen 1,5 promillen rajan. 80-luvulla syntyneen kuskin ajo-oikeus oli vanhentunut, joten myös tällä kertaa oltiin liikenteessä kortitta.

Aaton ja juhannuspäivän välisenä yönä puoli neljältä tavattiin kolmas tapaus Vanhalla Vaasantiellä. Törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt kuski ajoi poliisin partiota vastaan, ja partio vaihtoi suuntaansa tarkistaakseen henkilöauton tilanteen. Korkeat promilleluvut puhallettuaan 90-luvulla syntynyt kuljettaja kuskattiin poliisiasemalle jatkotutkimuksiin.

Rattijuopumus on ollut vuosittain yksi yleisimpiä juhannuksen rikkeistä Ylöjärvellä. Täältä näet viime vuosien juhannusrikkomusten luvut Ylöjärvellä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.