Huumeet, ylinopeus, ase kyydissä… Rattijuoppo jäi samalla kertaa kiinni viidestä eri rikoksesta

Poliisipartio pysäytti torstaina Poikeluksessa vuonna 1992 syntyneen rattijuopon, jota epäillään lukuisista eri rikoksista.
poliisi, poliisiauto

(kuva: arkisto)

Tamperelaismies pysäytettiin Uudella Kuruntiellä Poikeluksen kohdalla kolmen jälkeen iltapäivällä, kun mies oli ensin ajanut poliisipartiota vastaan 105 kilometriä tunnissa. Alueella on kuudenkympin nopeusrajoitus.

Mies haisi alkoholille ja vaikutti muutenkin päihtyneeltä. Lisäksi miehen ajo-oikeus oli vanhentunut. Hän oli jäänyt kortitta ajosta kiinni vuoden sisään jo kuusi eri kertaa.

Mieheltä otettiin verikoe päihtymysepäilyn vuoksi.

Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?