Arkta satsaa puurakentamiseen ja aurinkoenergiaan

Innovatiivinen suunnittelu, huolellinen työ ja laadukkaat materiaalit sekä palvelualttius ovat aina kuuluneet rakennusyhtiö Arktan tuotemerkkiin. Nyt listaan voidaan liittää myös ekologinen puurakentaminen ja aurinkoenergian käyttö.

Arktan kohteissa on tapana rakentaa ja kalustaa yksi esittelyasunto valmiiksi jo rakennustöiden varhaisessa vaiheessa. Sisustetussa asunnossa ostajien on helpompi nähdä, millainen valmis koti voisi olla.

Arktan uudisrakennuskohteiden esittelyasuntoja kiertäessä tuntuu kuin olisi jotenkin päässyt pujahtamaan ulkomaiseen sisustusohjelmaan. Huoneistoissa on paljon valoa ja vaaleita seinäpintoja, isoja yhtenäisiä tiloja, viimeistellyt yksityiskohdat, laadukkaat kalusteet ja huonekalut. Siitä huolimatta, että olemme rakennustyömaalla ihan tavallisissa rivitalokodeissa Tampereella Hakametsässä, Muotialassa tai Pirkkalassa.
– Filosofiamme on aina ollut tehdä jotain vähän erilaista ja visuaalisesti kiinnostavaa. Olemme tarkkoja laadusta ja yksityiskohdista. Asennamme Arkta-koteihin tunnettujen tuotemerkkien kalusteita ja kodinkoneita, ja käytämme mahdollisuuksien mukaan joutsenmerkittyjä materiaaleja. Teemme asioita vähän eri tavalla kuin valtaosa rakentajista, Arkta Oy:n markkinointipäällikkö ja perheyrityksen osakas Wiola Kiiveri sanoo.
– Tyylistämme tykätään – meillä on asiakkaita, jotka ovat ostaneet jo useamman Arkta-kodin.
Brändin rakentaminen ei ole käynyt käden käänteessä. Takana on 30 vuotta määrätietoisen laadukasta rakentamista ja hyvää asiakaspalvelua.
Tehty työ kantaa hedelmää. Taloustutkimuksen viime vuonna Tampereen talousalueella tekemän rakennusliikkeiden bränditutkimuksen mukaan kuluttajat arvostavat ylivoimaisesti eniten Arktan palvelua. Tuotemerkki tunnetaan myös pääkaupunkiseudulla, vaikka ylöjärveläisyritys on vasta aloittelemassa Etelä-Suomen valloitustaan. Moni helsinkiläinen on jossain vaiheessa ostanut Arktalta sijoitusasunnon tai kodin Tampereen seudulta.

Esittelyasuntojen sisustus on pitkälti Wiola Kiiverin käsialaa.

Ekologinen kädenjälki

Pääkaupunkiseudun kuluttajia kiinnostaa entistä enemmän rakentamisen ympäristöystävällisyys. Arkta-konserni satsaakin nyt erityisesti ekologisen kädenjälkensä muokkaamiseen.2507
– Arkta on toki aina korostanut vastuullisuutta ja ekologisuutta. Vuonna 2017 ostimme puukerrostalorakentamiseen erikoistuneen Rakennusliike Reposen, jonka mukana saimme runsaasti lisää ekologisen rakentamisen asiantuntemusta, Wiola Kiiveri kertoo.
Arktan ekologisen rakentamisen kruununjalokiven eli Koivistonkylän Ilokkaanpuiston ennakkomarkkinointi on piakkoin alkamassa. Sinne rakennettavien kerrostalojen tarvitsema sähköenergia tuotetaan etänä Teiskoon sijoitettavassa aurinkovoimalassa, jonka Ilokkaanpuiston taloyhtiöt omistavat. Ilokkaanpuisto on osa Euroopan Unionin Stardust-innovaatioprojektia, jossa etsitään fiksuja ratkaisuja tehokkaaseen, älykkääseen, viihtyisään ja hiilineutraaliin kaupunkirakentamiseen.
Tehokas ja ympäristöä säästävä kaupunkirakentaminen toteutuu myös muilla Arktan työmailla. Tonttien valinnassa on korostettu täydennysrakentamista ja hyviä yhteyksiä. Moni Arktan kohde sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla kuten Lempäälän ydinkeskustassa Nova-korttelin naapuriin nouseva kerrostalo tai tulevan ratikkareitin varrella kuten Niemenrannan kerrostalot, Muotialan pienkerrostalot ja Kalevassa Takojankadun varteen tuleva kerrostalokortteli.
– Olemme hyvin tarkkoja siitä, millaisille tonteille alamme rakentaa. Pirkkalan Uusi-Pereestäkin on rivitalokodeista vain kymmenen minuutin ajomatka esimerkiksi yliopistolle. Partolan isot marketit ovat aivan vieressä, ja toisella puolen Pyhäjärvi uima-ja venerantoineen, Wiola Kiiveri hehkuttaa.

Kasvu löytyy pää-kaupunkiseudulta

Viime vuosikymmenet pääasiassa Pirkanmaalla toiminut Arkta on nyt kääntänyt kasvunjanoisen katseensa pääkaupunkiseudulle. Siellä sijaitsevat Suomen ylivoimaisesti suurimmat rakentamisen markkinat.
– Lähes 60 prosenttia uusista kerrostaloasunnoista valmistuu tällä hetkellä Helsingin seudulle, kertoo rakennusneuvos Esa Kiiveri.
Helsingin valloituksen avuksi ylöjärveläisyritys on tehnyt merkittäviä yritysostoja. 2017 Arkta osti Rakennusliike Reposen lisäksi matalaenergiaelementtejä valmistavan betonielementtitehtaan LS-Laatuseinä Oy:n. Alkuvuodesta konserni kasvoi jälleen, kun Rakennuskultti Oy siirtyi Arktan omistukseen.
– Kaikki nämä yritykset ovat hyvämaineisia perheyrityksiä kuten Arktakin, Wiola Kiiveri toteaa ison kokonaisuuden peruskivistä.
Kaikilla tytäryrityksillä on myös oma selkeä paikkansa konsernin kokonaisuudessa. Reponen rakentaa puukerrostaloja, LS-Laatuseinä toimittaa betonielementit, Rakennuskultti hoitaa julkisen rakentamisen. Emo-Arkta rakentaa edelleen laadukkaita koteja ja tekee julkisten tilojen ja kerrostalojen saneerauksia sekä toimitilamuutoksia.
Vaikka kasvua haetaan erityisesti pääkaupunkiseudulta ja Rakennuskultin oston myötä Helsingin ja Vaasan seudulta, Arkta näkyy edelleen voimakkaasti myös Pirkanmaalla. Tällä hetkellä Arkta-koteja nousee Muotialaan, Harankadulle, Pirkkalan Uusi-Pereen, Kangasalan Aakkulantielle ja Vatialaan sekä Lempäälään. Suunnittelupöydällä on muun muassa Takojankadun kerrostaloalue Kalevan puiston kainalossa.

Arkta-konserni

• Esa ja Wiola Kiiverin vuonna 1988 perustama perheyritys. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Arkta Oy, Arkta Rakennus Oy, Rakennusliike Reponen Oy, betonielementtitehdas LS Laatuseinä Oy ja Laatutilit Oy sekä 22.2.2019 alkaen Oy Rakennuskultti Ab.

• Konsernin palveluksessa on 230 henkilöä.

• Liikevaihtoennuste vuodelle 2019 on 110 miljoonaa euroa.

• Arkta-konserni on rakentanut 13.500 asuntoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?