Hurrikaani asettui Ylöjärvelle

Ensimmäistä kesäsesonkiaan Ylöjärvellä aloitteleva tavaratalo Hurrikaani on alle vuodessa vakiinnuttanut paikkansa Elovainiolla. Löytyötavaratalolta vapautuneisiin tiloihin on ollut helppo asettua, kun reitti kauppaan on asiakkaille vanhastaan tuttu.

Elovainion Hurrikaanin rautapuolen myyjä Heikki Kolu esittelee uusia biohajoavia eli ympäristöystävällisempiä autoshampoita.

Tavarataloketju Hurrikaania pyörittävällä Juha-Pekka Iso-Ojalla ja hänen veljellä Lasse Salomaalla on pitkä kokemus kulutustavaroiden maahantuonnista Euroopasta ja Kaukoidästä. Kun vuonna 2007 Forssassa tarjoutui tilaisuus laajentaa toimintaa vähittäismyyntiin, isä Hannu ja veljekset tuumivat, että mikä ettei: olihan yrityksellä maahantuonnin myötä jo valmiiksi iso repertuaari, joten voisihan sitä kokeilla myös tuotteiden myymistä suoraan kuluttajille.
– Forssassa myymälän rakentaminen ja sisäänajo kesti useita vuosia. Täällä Ylöjärvellä kauppa on lähtenyt liikkeelle heti alusta lähtien mukavasti, vaikka valikoimaa on tämän ensimmäisen vuoden ajan vasta rakennettu. Asiakkaat ovat olleet mielissään siitä, että Löytötavaratalon tiloihin saatiin saman alan toimija. Palaute on ollut hyvää, ja meidän konseptista on selvästi tykätty, Hurrikaani-ketjun toimitusjohtaja Juha-Pekka Iso-oja kertoo.
Elokuun lopulla Ylöjärvellä ovensa avannut Hurrikaani aloitti suoraan syksyn sesongista. Kesän piha-, puutarha- ja grillausosastot ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä Elovainion tavaratalossa.

Muovia näkee kodin käyttötavaroiden valikoimissa vielä vuosia, mutta yhä useammin se on kierrätettyä uusiomuovia.

Pitkä tinki takana Forssassa

Kantahämäläinen Hurrikaani on aloittanut Pirkanmaan valloituksen Ylöjärven ohella Nokialta. Siellä ketju löysi paikkansa Turuntien varressa tiloista, joissa oli myös jo totuttu tekemään käyttötavaraostoksia.
Neljäs Hurrikaani löytyy yllättäen Kemiönsaaresta. Sinne ketju rantautui vähän vahingossa, kun Forssan tilojen vuokranantaja haki vapaana olleeseen tilaan kodintavaraa myyvää toimijaa. Kemiönsaaren vilkas kesämökkielämä mahdollisti sen, että pienelle paikkakunnalle kasvoi nopeasti täysverinen tavaratalo.
Toimitusjohtajan mielestä neljän Hurrikaanin ketju on vallan sopivan kokoinen. Mitään rajua kasvua ei haeta, mutta jos jossain avautuu hyvä tilaisuus, siihen kyllä perehdytään.
– Se on pitkä tinki, kun alkaa nollasta kasvattaa ihmisten ostos- ja käyntitottumuksia. Forssassa kesti viisi vuotta ennen kuin ihmiset oppivat tulemaan uuteen kauppapaikkaan, Iso-oja kertoo. – Olemassa oleva kauppapaikka on huomattavasti helpompi lähtökohta kuin täysin uuden paikan rakentaminen.
Hän toteaa, että koko kaupan ala on kuluneen vuosikymmenen aikana muuttunut niin paljon, että enää ei uuden taravatalon perustaminen ole millekkään paikalle helppoa. Riskit ovat aina suuret.

Biotuotteet tulevat. Modernit kertakäyttölautaset on valmistettu vaikkapa pudonneista palmunlehdistä.

Kausivaihtelulla 50 000 artikkeliin

Hurrikaani-tavaratalojen konsepti perustuu pinta-alaltaan suurehkoihin myymälöihin ja todella monipuoliseen valikoimaan. Myynnissä on muun muassa pihaan, puutarhaan, remontointiin, lemmikkeihin, kodin sisustukseen, siivoukseen ja säilytykseen sekä erilaisiin sesonkeihin liittyviä tuotteita.
Nyt, kun myös kesän kausituotteet on saatu myymälään, Ylöjärvenkin Hurrikaanissa on myynnissä yli 50 000 erilaista tuotetta. Näin laaja tuotevalikoima on mahdollinen, kun talvi- ja kesäkauden välillä on suuri vaihtelu ja osa tavarasta odottaa välillä varastoituna omaa sesonkiaan.
– Noin viidennes tuotteista on omaa maahantuontia, mikä on selkeä kilpailuvaltti. Kun vielä organisaatio on erittäin kevyt ja kulutaso maltillinen, hinnat saadaan pidettyä kilpailukykyisinä. Hinta-laatusuhde on meille kaiken A ja O, Juha-Pekka Iso-oja sanoo.
Hurrikaani-tavaratalojen historian aikana tapahtunut kaupan alan murros on pitkälti johtunut
kulutustavaroiden kaupan siirtymisestä verkkoon. Hurrikaanillakin on verkkokauppa, jota kehitetään nyt määrätietoisesti. Verkkokauppa ja myymälät tukevat toisiaan.
– Vuonna 2009 perustetussa verkkokaupassa on toistaiseksi vain murto-osa myymälöiden tuotteista, mutta valikoimaa kehitetään ja laajennetaan koko ajan. Liikenne verkkokaupassa kasvaa sitä mukaa, kun ketjun nimi käy Tampereen seudulla ihmisille tutummaksi, Iso-oja toteaa.

Siivous sujuu jo ekologisesti kotimaisilla tuotteilla. Vanha kunnon etikka on monen uuden pesuaineen pohja.v

Biotuotteet valtaavat alaa

Kesän hittituotteita tavarataloketjun toimitusjohtaja ei lähde veikkailemaan, sillä kaikki riippuu säästä: jos on hellettä, myydään tuulettimia ja uimapatjoja, jos paljon hyttysiä, kisan voittajia ovat hyttystuotteet.
Sen hän uskaltaa ennustaa, että ekologisten tuotteiden osuus valikoimassa jatka kasvuaan. Muovituotteet väistyvät erilaisten uusien materiaalien tieltä. Jo nyt muovikassit ovat vaihtumassa kankaisiin ekokasseihin ja kertakäyttöastiat biohajoaviin, luonnonmateriaaleista tehtyihin astioihin.
– Aluksi osa kuluttajista empii uusien puukuitu- ja uusiomateriaalien kohdalla, mutta vähitellen käyttäytymistottumukset muuttuvat ilmastoystävällisempiin muotoihin, Juha-Pekka Iso-oja toteaa.
– Ilmastonmuutoksesta huolestunut kuluttaja äänestää myös kotimaisuuden puolesta. Meillä Suomessa ollaan onneksi edelläkävijöitä monella alalla, joten kotimaisia biotuotteita on nyt jo hyvin saatavilla.
Maahantuonnin ja vähittäiskaupan ammattilainen tietää, että kuluttaja empii uusien biotuotteiden kohdalla myös siksi, että niiden hinta on aluksi hiukan kalliimpi. Tekniikan, toimintapojen ja menekin kehittyessä hintaero pienenee, ja jossain vaiheessa biotuotteet alkavat valtaamaan suurinta osaa markkinoista.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?