Mikä kasvattaisi kiinnostusta?

Suomen europarlamenttivaaleihin on aikaa kuukausi. EU-vaalit tulevat todella nopeasti, sillä tuskin kansa saati poliitikot ovat vielä toipuneet eduskuntavaaleista.

Hallitusneuvottelut ovat vasta starttaamassa ja silti pitäisi keskittyä siihen, ketkä lähtevät edustamaan Suomea seuraavalle viisivuotiskaudelle Euroopan parlamenttiin.

Suomesta EU:n ytimeen lähetetään nyt 14 edustajaa. Edellyttäen, että britit saavat surullisen kuuluisan brexitin maaliin heinäkuun alkuun mennessä. Jos Britannia pysyy EU:ssa, Suomen EU-parlamentaarikkojen määrä on 13. Yhteensä Euroopan parlamenttiin valitään 705 meppiä 27 Euroopan maasta.

Kun vilkaisee puolueiden EU-vaaliehdokaslistoja, täytyy myöntää, että nimilistat näyttivät lähes tylsiltä. Kärkiehdokkaina on lähinnä nykyisiä EU-parlamentaarikkoja.

Koska meppien määrä on Suomessa pieni, olisi tietenkin toivottavaa, että valituksi tulisi osaavia ja vaikutusvaltaisia poliitikkoja.

Voisi ajatella, että nyt jos koskaan EU-vaalit kiinnostaisivat. Tai ainakin niiden pitäisi kiinnostaa, koska Euroopan unioni on melkoisten muutosten ja haasteiden keskellä.

Isoin asia on se, että Suomi aloittaa EU-puheenjohtajakautensa heinäkuussa. Ja sitä ennen brexit pitäisi saada ratkaistuksi. Lisäksi EU painii kovasti sen kanssa, että kansallismielisyys tuntuu nostavan päätään ympäri Eurooppaa. Se ei ole kovin hyvä uutinen EU:n kehityksen kannalta.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin EU-vaalien äänestysprosentti nousee. Viisi vuotta sitten se jäi lukemaan 39,1. Jotain erityistä pitäisi keksiä, jotta EU kiinnostaisi kansalaisia nykyistä enemmän.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.