Anne Nyman: Työttömille koulutusta, ei raippaa

Aktiivimallin purkaminen on ensimmäisiä asioita, joita uuden eduskunnan täytyy tehdä. Työministeri Lindströmkin on myöntänyt, että aktiivimallin tarkoitus on olla vain pelote ja jos ei se täyty, seuraa rangaistus, siis leikkuri.

Aktiivimallia täytetään naurettavilla ja turhauttavilla tavoilla, milloin piirtäen aarrekarttaa lattialla, milloin tietokoneella surffaillen iltalehtien sivuilla. Tällaisten höpöjuttujen sijaan työttömät tarvitsevat ilmaista lisä-, muunto- ja uudelleenkoulutusta.

Työnantajapuoli puhuu työvoimapulasta ja siitä, että osaavia työntekijöitä ei ole. Eiköhän tuolta kortistosta löydy väkeä, joiden ammattitaidon voi päivittää, mikäli tarvetta on?
Niin kauan kuin työttömiä on 200 000, en jaksa uskoa työvoimapulaan. Kuinkahan paljon tuon 200 000:n lisäksi löytyy osa-aikatyöttömiä ja tempputyöllistettyjä?

Muistutan, että jopa säännöllisesti yhden työtunnin viikossa tekevä lasketaan työlliseksi, samoin kaikki 9 euroa päivässä ”ansaitsevat”, kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olevat. Minä ajattelen, että työ ja palkka kuuluvat yhteen. Ihmisille pitää tarjota oikeita töitä, joilla he voivat elättää itsensä. Näin ostovoima paranee, tuotteita ja palveluita ostetaan enemmän, ja valtiolle kertyy kivuttomasti lisää veroeuroja, joilla voimme mm. hoitaa vanhuksemme kunnialla.

Uskon, että valtaosa ihmisistä haluaa elättää itsensä työllään, kun siihen on mahdollisuus. Työttömät tarvitsevat koulutusta, työtä ja palkkaa, eivät raippaa.

Anne Nyman, kansanedustajaehdokas (vas.)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?