Valtuuston pikakokous toi takauksen jäähallille

Kaupunginvaltuuston kokous oli maanantaina varsinaista pikamarssia. Lyhyen listan asiat käsiteltiin parissakymmenessä minuutissa.

Kaupunginvaltuuston listalla ei ollut ruuhkaa asioista. (Arkistokuva)

Valtuusto ehti kuitenkin antaa täysimääräisen lainatakauksen Ylöjärven Jäähalli Oy:n 15-vuotiselle lainalle. Jäähalli tarvitsee rahaa kylmälaitteiston uusimiseen sekä talotekniikan modernisointiin.

Kyseessä on 850 000 euron kuntarahoituksella nostettava laina. Jo aiemmin kerrottiin, että Huurre ja Ylöjärven Jäähalli Oy ovat sopineet Suomen ensimmäisen digitaalisen hiilidioksidipohjaisen energiajärjestelmän toimittamisesta Ylöjärven jäähalliin. Uuden järjestelmän ansiosta hallin harjoitteluolosuhteet parantuvat mutta samalla elinkaarikustannukset ja hiilijalanjälki pienenevät.

Valtuusto päätti lisäksi, että kaupungin tekniikka- ja ympäristöosastolle perustetaan lupainsinöörin virka ensi elokuun alusta lähtien. Lupainsinööri tulee maankäyttö- ja ympäristöpalveluiden vastuualueelle rakennusvalvontaan. Valittavan viranhaltijan on määrä toimia myös rakennustarkastajan varahenkilönä.

Lupainsinöörille nähtiin käyttöä, sillä Ylöjärven aseman turvaaminen kasvukaupunkina edellyttää aiempaa voimakkaampia panostuksia rakentamisen lupavalmisteluun ja asiakaspalveluun.
Kapasiteetin nosto rakennusvalvonnassa tukee sekä elinkeinoelämän edistämiseen että asumiseen asetettujen strategisten tavoitteiden saavuttamista.

Vihreiden valtuustoryhmä jätti valtuustolle kaksi aloitetta. Ensimmäinen niistä koski psykiatrisen sairaanhoitajan palkkaamista sivistystoimeen ensi elokuusta alkaen. Tämän aloitteen oli allekirjoittanut myös moni muu kuin vihreiden valtuutettu.

Toinen valtuustoaloite koski Ylöjärven kaupungin metsäsuunnitelman HINKU-tarkastelua.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?