Ryhti taisteli tiensä karsintapelien toiselle kierrokselle

Viikko sitten sunnuntaina Ryhti varmisti paikkansa alemman jatkosarjan kakkosena. Tuo paikka takasi jatkon ylemmän 2-sarjan karsinnoissa.

Salli Joutsenvirta (20) pelasi tehokasta hakkuripeliä. (Kuva: Harri Sairiala)

Vastaan karsintojen ensimmäiselle kierrokselle asettui Euran Raiku. Pelin henki oli se, että viikonlopun kahdesta ottelusta parempi jatkaa karsinnoissa ja huonomman pelit päättyvät. Lisäksi häviäjän mahdollisuudet päästä ensi kaudeksi ylempään sarjaan kariutuu.

Ryhdittäret matkasivat lauantaina myöhäisillan peliin Euraan. Ryhtiläisille ennalta tuntematon Euran Raiku oli kotonaan kova ja Ryhti joutui taipumaan ottelussa 3–1.

Jokaisen pisteen kuitenkin tiedettiin merkitsevän ja jokaisessa erässä taisteltiin kaikista jaossa olevista pisteistä. Erityisesti esille on nostettava Salli Joutsenvirran huima nousu ratkaisevaan otteluun.

Sunnuntaina joukkueet kohtasivat Ryhdin kotikentällä Ylöjärven urheilutalolla. Ryhdittärillä oli tiedossa, että jatkoon pääsy edellyttää joko 3–0-voittoa tai 3–1-voittoa selvemmällä piste-erolla vastustajaan, kuin mitä Eura voitti kotonaan.

Hyvin nukutun yön jälkeen Ryhti oli valmis taistoon. Ryhti sai sunnuntain peliin Kuortaneelta takaisin Jemina Jäärnin valmennuskeskuksen kauden jo päätyttyä.
Kaksi ensimmäistä erää olikin Ryhdin, joka vei ne nimiinsä sanoin lukemin kuin Eura vei kotonaan kaksi erää. Eli kahden pelatun erän jälkeen puntit olivat käytännössä tasan ja kaikki oli omissa käsissä.

Kolmaskin erä alkoi Ryhdin hallinnassa ja näytti jo siltä, että peli menee 3–0 Ryhdille. Tappiotilanteessa 14–17 Euralaiset löysivät kuitenkin uuden vaihteen ja nousivat 23–23-tasatilanteeseen ja veivät kolmannen erän.

Edessä oli ratkaiseva neljäs erä. Jatkoon pääsy vaatisi riittävää piste-eroa vastustajasta. Ryhti pelasi aivan hurmoksessa neljännen erän. Ryhdin torjunta muodosti euralaisille ylitsepääsemättömän muurin, liberot puolustivat eläimellisesti palloja takaisin peliin ja hyökkäys kulki koko ketjulla.

Eritoten joukkueen hakkurina ja ottelun parhaana pelaajan palkittu Salli Joutsenvirta jatkoi lauantain virettään ja näytti, että myös hakkurin paikalta tuli- ja torjuntavoimaa löytyy.

Lopulta neljäs erä päättyi Ryhdille murskaavasti 25–9. Erät siis menivät tasan 4–4, mutta hienon kotipelin jälkeen Ryhti voitti EuRan eräpistein 180–163 ja varmisti paikkansa karsintapelien toisella kierroksella. Ne ottelut pelataan heti ensi viikonloppuna.

MARI-ELLA SAIRIALA

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?