YIlveksellä hukkareissu Vantaalle

Team Vanpa oli YIlvekselle jo toistamiseen liian kova pala purtavaksi. Vuorotahtiin maaleja iskeneet joukkueet etenivät ottelun viimeiselle neljännekselle ennen kuin kotijoukkue onnistui hyödyntämään YIlveksen pahat pallon menetykset kahdella peräkkäisellä maalilla.

YIlves ei saanut taistelustaan palkintoa Vantaalla. (Kuva: Verna Kalliomäki)

Ottelu päättyi lopulta Vanpan selkeään 6–3 (3–2) -voittoon, joka nosti sen sarjataulukossa tasapisteisiin YIlveksen kanssa ja tasasi jopa keskinäisen maalieronkin.

YIlveksen kokoonpano otteluun oli entistä kevyempi, kun luottopelaaja Sini Sutinenkin oli liittynyt jo ennestään pitkään YIlveksen sairaslistaan.

Tässä niin sanotussa kuuden pisteen ottelussa kovalla asenteella peliin lähtenyt kotijoukkue onnistui hyödyntämään vierasjoukkueen välillä luvattoman avonaisen puolustuksen tarjoamat aukkopaikat ja karkaamaan voittoon. Asenteesta ei YIlveksen pelaajia voi moittia, mutta ratkaisupaikkojen tuhlailusta ja pallovarmuudesta ei kiitosta satele.

Ottelun ensimmäisen maalin laukoi Vanpan Anette Stubbe ajassa 3.52 tarkalla kaukolaukauksella yläputken kautta ohi maalia vartioineen Helena Unkurin. YIlves vastasi Emmi Rauhalan yhtä komealla laukauksella etutolpan kautta verkon perukoille ajassa 7.41.

YIlvespuolustajan tyyppinukahdus rajapotkutilanteessa mahdollisti kotijoukkueen toisen maalin, kun ajassa 10.46. Anette Stubbe ohjasi vartalollaan pallon maalin edustalta ohi Unkurin.

Oli mukava nähdä, että YIlveksen syöttöpeli parhaimmillaan toimi mallikkaasti ja päättyi paljon harjoitellun kuvion seurauksena komeaan maaliin. Niinpä Tintti Kurtti pääsi tasoittamaan pelin ajassa 14.26 ohjaamalla Ella Lehtosen poikkisyötön ohi Vanpan maalia vartioineen Maija Huupposen.

Jakson viimeisellä minuutilla nähtiin mihin pahimmillaan johtaa pivot-pelaajan yksin pallottelu lupaavasti alkaneessa ylivoimahyökkäyksessä. Vanpan Anna-Kaisa Hannuksela pääsi pallonriistosta nopeaan vastaiskuun ja survoi lopulta pallon tylysti ohi Unkurin maalin takanurkkaan. Lisämaaleja ei ensijaksolla nähty, joten tauolle mentiin kotijoukkueen niukassa johdossa.

Toisen jakson alkupuolella kotijoukkue keskittyi korkean prässin avulla viemään terän YIlveksen takaa-ajolta ja onnistuikin pitkään, kunnes ajassa 30.28 YIlves pelasi kulmatilanteensa Vanpan maalin edustalle.

YIlveksen kokoonpanoon ennakoitua nopeammin jälleen liittynyt Heidi Linjamaa ohjasi pallon verkon perukoille aivan Huupposen edestä avaten näin maalitilinsä heti kauden ensimmäisessä ottelussaan.

Linjamaan tasoitusmaali jäi valitettavasti YIlveksen viimeiseksi kotijoukkueen otettua ohjat rikkonaiseksi muodostuneiden loppuminuuttien ajaksi. Ensin Jasmine Stubbe sai harhasyötön seurauksena pallon ja ohitti YIlveksen puolustuksen. Stubbe ei erehtynyt viimeistelyssään, vaan laukoi tarkasti takanurkkaan ajassa 32.23. Tilanteesta nostettiin myös keltainen kortti Unkurille.

Lahjamaali sekoitti YIlveksen pasmat ja hyökkäyspään harhasyötön seurauksena Anna-Kaisa Hannuksela karkasi läpiajoon vetäytyvän puolustuslinjan helpottamana. Kova laukaus maskin takaa ohitti Unkurin vain 17 sekuntia edellisen maalin jälkeen.

YIlveksen panostettua näiden maalien jälkeen hyökkäyspeliin, syntyi myös vastustajalle lisätilaa läpiajoille. Ajassa 34.48 Elisa Mattila rikkoi ulosajon arvoisesti ja YIlves joutui alivoimalle kahden minuutin ajaksi.

Se kestettiin, mutta pallo jäi vielä maalin edustalle pelattavaksi ennen kuin YIlves sai neljännen kenttäpelaajan mukaan puolustukseen. Vanpan Olivia Simulalle avautui onnekas avopaikka, josta hän siirsi pallon pitseihin ajassa 36.53.
Vierasjoukkueen loppuhetkien ylivoimapeli oli melko ponnetonta ja ainoa seuraus oli kotijoukkueen maali saldon kasvaminen yhdellä ajassa 39.17, kun Anna-Kaisa Hannuksela täydensi hattutemppunsa.

YIlveksen pelaajatilanne synkistyi entisestään Mattilan ulosajon vuoksi. YIlveksellä on seuraavaksi edessään viimeinen kotiottelu 16.3. sarjan kärkijoukkuetta Ilves FS:ää vastaan. Ylivoimahyökkäyksiä ainakin voisi vielä hioa tulevissa harjoituksissa.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.