Valtuutetut: Liikennejärjestelyissä ja tonttihankinnoissa pitää olla aktiivinen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan vuoden 2019 kaavoituskatsauksen. Valtuustossa kuulluissa puheenvuoroissa tähdennettiin liikennejärjestelyjen tärkeyttä ja aktiivisuutta tonttiasioissa.

Kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa. Asialista oli tällä kertaa lyhyt ja kokous oli ohi puolessa tunnissa.

Kaavoituskatsauksessa kuvataan vireillä olevat ja kuluvan vuoden kaavoitusohjelmaan sisältyvät kaavoitushankkeet sekä Tampereen kaupunkiseudun ajankohtaiset ylikunnalliset suunnitteluhankkeet.

Vasemmistoliiton valtuutettu Rauno Kesseli muistutti, että liikennejärjestelmien kehittämistä pitäisi nopeuttaa kaavoituksen yhteydessä.

Me olemme rakentamassa pussin perää, josta ei pääse kohta liikkumaan pois. Siltatien rakentaminen viljakkalan tiehen asti pitäisi viedä mahdollisimman pian loppuun ja sieltä pitäisi saada kunnon yhteys Elovainiolle ja moottoritielle. Liikenne on kertakaikkiaan puuroutumassa. On tärkeää, että nämä asiat saadaan kuntoon, Kesseli sanoi.

SDP:n valtuutettu Seppo Peltola oli samoilla linjoilla Kesselin kanssa.

– Kuruntie puuroutuu. Asuntilan ja Siivikkalan välinen yhteys on merkitty toteutettavaksi vuosina 2021–2022. Sitä voitaisiin nopeuttaa, Peltola sanoi.

Peltolan totesi lisäksi, että tonttivaranto on Ylöjärvellä liian pieni.

– Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista ja kerrostaloasunnoista on kova pula. Myös omakoti- ja rivitalonttien varanto on varsin vähäinen. Tonttivarantoa pitäisi saada paremmaksi.

Kokoomuksen valtuutettu Mika Kotiranta linjasi, että maanhankinta ja kaavoitus on tärkeää, jos Ylöjärvi haluaa pysyä elinvoimaisena kaupunkina.

Maakunnallisesti Tampereen kaupunkiseudulla asumista ohjataan etelään ja jos emme ole aktiivisia, Ylöjärvestä tulee muuttotappiokunta. Syntyvyys on vielä pelastanut meidät, mutta tulevan kehityksen kannalta on tärkeää olla tässä asiassa aktiivinen.

Prosenttiperiaate käyttöön?

Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Merja Lehtonen tuurasi poissa ollutta puheenjohtajaa Jaana Lammista.

Keskustelua valtuustossa herätti myös kokoomuksen valtuustoaloite prosenttiperiaatteen käyttöönottamiseksi Ylöjärven kaupungin julkisessa rakentamisessa.

Prosenttiperiaate tarkoittaa, että rakennushanketta suunniteltaessa varataan yksi prosentti rakentamiskustannuksista taiteen hankkimiseen tai taiteelliseen suunnitteluun. Moni kaupunki on jo ottanut prosenttiperiaatteen käyttöön.

Valtuustoryhmät kannattivat kokoomuksen aloitetta perussuomalaisia lukuunottamatta.

– Teen varmaankin historiaa, kun kannatan kokoomuksen valtuustoaloitetta. Erinomainen asia, että kulttuuri nostetaan tällä tavalla esille. Olisi hyvä, että tällaiseen valmistauduttaisiin tulevassa talousarviossa. Prosenttihanke palvelee kaikkia kuntalaisia ja Ylöjärvi voisi olla tässäkin rohkea edelläkävijä, vasemmistoliiton Rauno Kesseli kommentoi.

SDP:n Leena Mankkisen mukaan aloitetta on helppo kannattaa. Hän muistutti, että taiteella on suuri merkitys ihmisten terveydelle.

– Silloin, kun uusia rakennuksia rakennetaan niin jo rakentamisvaiheessa pitää ottaa kulttuurilliset näkökohdat huomioon, Mankkinen linjasi.

Minna Sorsa muistutti, että Ylöjärvellä on paljon ympäristötaidetta, johon voitaisiin satsata lisää.

– Jos kokoomuskin haluaa taidetta niin pitäisikö meidän valtuutettujen yhdessä katsoa, olisiko ympäristötaide yksi väylä, Sorsa tuumasi.

Perussuomalaisten valtuutettu Hannu Ruuska piti puolestaan merkillisenä sitä, jos rakentamiseen varattua rahaa aletaan sotkea taiteeseen.

– Olisi sama asia, jos ostan itselleni talon ja kaupantekohetkellä myyjä sanoo, että kauppahinnassa on kahden prosentin edestä hänen piirtämiään tauluja seinillä, Ruuska antoi esimerkin.

– Taiderahat pitäisi tulla eri pussista kuin rakentamiseen varatut rahat. Meidän pitää muistaa, että pelaamme kaupunkilaisten verorahoilla. Ei se ole ilmaista huvia vaan rahankäytössä pitäisi olla vastuullisuutta, Ruuska lisäsi.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.