Kadonneen viljakkalalaismiehen epäillään joutuneen rikoksen uhriksi – neljä vangittu, yhtenä rikosnimekkeenä murha

Joulun jälkeen kadonnut 21-vuotiasta  on joutunut todennäköisesti henkirikoksen uhriksi. Poliisi otti kiinni kolme henkilöä tämän viikon maanantaina  ja keskiviikkona vielä yhden henkilön epäiltynä Lindellin henkirikoksesta. Poliisi käynnisti esitutkinnan  keskiviikkona 20.1.2019.
Poliisi, rikokset, kyltti

Jere Lindell katosi joulukuussa. Hänen omaisensa ilmoitti miehen kadonneeksi 8.1.2019.

Poliisi on eristänyt Parkanon rautatieaseman läheisyydessä metsäisen alueen, jossa viljakkalalainen on todennäköisesti surmattu. Poliisin mukaan vainajaa on yritetty hävittää paikalla olleessa risu/puukasassa polttamalla.

Koska teko on tehty tämänhetkisen tiedon mukaan 28.-29.12.2018 välisenä yönä, on tapahtumapaikka jäätynyt ja jäänyt lumen alle. Tämän vuoksi poliisi joutuu sulattaman uhrin löytöpaikkaa. Poliisi on pyytänyt virka-apua puolustusvoimilta alueen eristyksen valvonnassa.

Epäiltynä on tällä hetkellä kolme miestä ja yksi nainen. Heidät on vangittu tänään tapaukseen liittyen Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Nimikkeinä ovat yhden epäillyn osalta murha ja kolmen muun rikoksen tekijän osaltsuojeleminen ja/tai hautarauhan rikkominen.

Tutkinnan ollessa kuulustelujen osalta alkuvaiheessa, rikosnimikkeet saattavat tutkinnan edetessä muuttua.

Kommentit (7)

  1. Raivostunut

    Toivottavasti nämä kaikki neljä murhaajaa saa kokea karvaan kohtalon! Toivon heidän loppu elämästään erittäin helvetillistä ja lyhyttä. P. S. Saisi suomi muuttaa järjestelmäänsä (terveisiä vaan eduskuntaan kaikille päättäjille) ja muuttaa tuommosille tuomiot automaattisesti elinkautiseksi niin että ne olisivat elinkautisia ja jossain erittäin paskassa paikassa jossa armoa ei tunneta. Ja kuolemantuomiokin olis varmaan ihan jees (paitsi sit ne pääsisivät liian helpolla). Kärsiä saisi kunnolla koko sakki! Saisi tuo rikollisten pääntaputukset luvan loppua!! Tappaisivat toisensa eikä viattomia hyvän tahtoisia ihmisiä! Läheiset menetti rakkaansa ja todelliset ystävät parhaan ystävänsä! Omaisille myös syvimmät osanottoni 🙁

    • Robert Bob Heinonen

      Oikeusministeri Häkkänen on esittänyt tuomioiden koventamista koskien elinkautisen pituutta Suomessa..Seuraava hallitus alkaa valmistella kyseistä lakiesitystä,jos asia nyt edes etenee mihinkään! Suomessa lähdetään siitä olettamuksesta että rikollisen on saatava vielä uusi mahdollisuus joskus.Uhri ei saa mitään mahdollisuutta enään koska hän on kuollut.USA:ssa on tuomiot kohdillaan.Siellä saa murhasta heti 99 vuotta ja kolme elinkautista vielä päälle,jos ei joudu sähkötuoliin tai saa myrkkyruisketta.Suomessa on monessa asiassa vielä parantamisen varaa,ja tämä yksi on nimenomaan rikollisten hyysäily ja päänsilittäminen jne!! Uhrin omaiset joutuvat elämään asian kanssa lopun elämäänsä mutta rikollinen jatkaa elämäänsä tuomion jälkeen normaalisti yhteiskunnan kansalaisena puhtaalta pöydältä.

  2. Jonkun läheinen, jonkun lapsi, jonkun oma, jonkun äiti /isä jne...

    Samaa mieltä raivostuneen ja jeren isän veljen kanssa, toivon sydämeni pohjasta että jeren murhaajat saavat kokea face to face vankilan todellisessa maailmassa sen mitä itse tekivät viattomalle yhteiskunnan hylkäämällä kultaselle poika ressulle. Toivoin todella et tää juttu ois päättyny toisin mut osasin varautuu pahimpaan ja …….perästä päin kyl kuuluu joskus, jossain ja miten vaan!!!#

  3. Blue Max

    Uusimman tiedon mukaan nämä kaikki asianosaiset olisivat tunteneet toisensa ja siten surmattu on ilmeisesti luottanut ”kavereihinsa” jos on vapaaehtoisesti tuonne surmapaikalle kävellyt.Tuossa on väläytelty motiiviksi huume-tai muita velkoja.Tiedä häntä.Raha ei kuitenkaan oikeuta tappamaan ketään tuolla tavalla! Valitettavasti tietyissä piireissä ei vaan yksinkertaisesti kannata olla velkaa taikka henki lähtee.

  4. Blue Max

    Asiassa on motiiviksi väläytelty jonkinlaista velkasuhdetta,joka on tullut huumeista nyt sitten! Tiedä häntä.Myös asianosaiset ovat olleet tuttuja keskenään,mikä selittää sen,että surmattu on kävellyt vapaaehtoisesti tuonne surmapaikkaansa.Tämähän on spekulaatiota vaan.Voi olla että on myös surmattu muualla ja tuotu risukasaan autolla tms.Lumi satoi päälle ja paikat jäätyi.Hyvin ovat laskeneet asiat,joten kyseessä on raaka murha nyt!

  5. Raivostunut

    Yhdessä poliisin julkaisussakin nimenomaan mainittiin että huumet ei liity tapaukseen. Silkka murha tämä on!! Viinaa on kait kuulunut kyseiseen iltaan mutta huumeet ei tähän tapaukseen liity. En muista missä lehdessä luki vai poliisin omassa tiedotuksessa mutta luki kumminkin.

    • Blue Max

      Toivotaan että tekijät saavat mitä tuosta on tarjota rikoslaissa..Tekijä on ilmeisesti jonkun sortin psykopaatti taikka narsisti tms.hullu!! On niillä aikaa katua tekojaan monta vuotta!!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?