Elokuva-arvostelu: Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia

Spider-man: Kohti Hämähäkkiversumia, kertoo pojasta nimeltään Miles Morales. Hän on normaali teini-ikäinen, jonka suurin ongelma on uusi ylimystökoulu. Siellä hän on ulkopuolinen.
Koulu ei ole kuitenkaan pitkään hänen suurin ongelmansa.

Hämähäkkimies joutuu tiukkoihin tilanteisiin tuoreessa elokuvassa. (Kuva: Sony Pictures Animation)

Kun Miles on tekemässä graffitteja maanalaisen rautatien onkalossa, häntä puraisee radioaktiivinen hämähäkki. Sen seurauksena Miles joutuu keskelle suurroisto Kingpingin suunnitelmaa, jonka seurauksena useat eri universumien hämähäkki-ihmiset imeytyvät Miles Moralesin universumiin.

Paras asia elokuvassa on sen animaatio. Koko elokuvan ajan tuntui, että katsoin sarjakuvaa elokuvamuodossa. Kaikki pienet yksityiskohdat, kuten hahmoja seuraavat puhekuplat ja hahmojen hieman erilaiset piirrostyylit, oli upea huomata.

Elokuvassa on useita kohtauksia, joita ei pysty katsomaan suu kiinni. Joko ne ovat henkeäsalpaavan kauniita tai niissä tapahtuu jotain, mitä ei olisi koskaan ajatellut tapahtuvan. Tämä elokuva on selvästi kaunein animaatio, mitä olen nähnyt hyvin pitkään aikaan.

Suosittelen katsomaan elokuvan 3D:nä. Kolmiulotteisuutta on käytetty hyödyksi kaikin mahdollisin tavoin ja se imaisee sinut täysin keskelle tapahtumia. Etenkin Marvel-intro elokuvan alussa on hengästyttävä.

Jokainen hahmo on ihastuttavan tykästyttävä. Miles Morales on loistava päähenkilö. Kuka muka ei pystyisi hymyilemään, kun hän hyräilee Post Malonen tahdissa tai kun hän reagoi sekasortoon ympärillään? Sivuhahmot eivät kuitenkaan katoa Milesin varjoon. Jokainen heistä tuo omanlaista väriään elokuvaan. Yksi kritiikki tästä elokuvasta kuitenkin on: Harmi, ettei Penni Parkeria, Spiderhamia ja Spidernoiria eli pienempiä sivu-hämähäkkipersoonia käytetty enemmän. Gwenillä ja Peter B. Parkerilla oli kuitenkin isompi rooli Miles Moralesin alkuperäistarinassa, joten on ymmärrettävää, että heitä nähdään enemmän.

En tosin suosittele elokuvaa, jos katsoja ei tiedä mitään Hämähäkkimiehen tarinasta. Elokuva on selvästi tehty faneille, jotka osaavat Hämähäkkimiehen tarinan ulkoa.
Toimintaan siirrytään nopeasti ja hämähäkki-ihmisten tarinat käydään pikaisesati läpi. Tarina on täynnä viittauksia moneen Hämähäkkimies-sivuhenkilöön ja sarjakuvaan. Elokuvassa on myös hahmoja, joita ei selitetä juuri mitenkään. Oletetaan, että katsoja tunnistaa hahmot.

Mutta fanille tämä elokuva on kaikkea, mitä elokuvalta voi haluta: syvä osaaminen alkuperäismateriaalista, hahmoja, joita rakastaa koko sydämestään, sarjakuvamaisuutta ja kaksi tuntia huumoria ja loistavaa juonta. Suosittelen katsomaan tämän elokuvan jos olet Marvel- tai animaatiofani, tai haluat kokeilla onneasi hyvän tarinan kanssa, vaikka et ymmärtäisi joitakin vitsejä tai hahmoja.

Elokuva saa 5/5 tähteä

ELLI MATILAINEN

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?