Kuohuntaan reagoitava viisaasti

Suomen Hallitus että eduskuntaryhmien johto kokoontuivat eilen käsittelemään Oulun epäiltyjä seksuaalirikoksia. Hallituksen kokouksessa käsiteltiin keinoja vastaavien tapausten torjumiseksi. Tätä kirjoittaessa kokouksien anti ei ole vielä tiedossa. Lisäksi eilen oikeusministeri Antti Häkkänen kertoi asettavansa työryhmän raiskauslainsäädännön uudistamiseksi. Työryhmän tehtävä on rukata lakeja niin, että sukupuoliyhteys vastoin toisen tahtoa ja suostumusta on tulevaisuudessa rangaistavaa.
Lisäksi valmisteilla on lakimuutos, joilla sukupuoliyhteys nuoren lapsen kanssa olisi automaattisesti raiskaus. Rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen on puhunut tämän muutoksen puolesta jo vuosia.
Sekä Oulun että Helsingin seksuaalirikostapaukset ovat saaneet aikaan melkoisen kuohunnan mediassa ja varsinkin somessa. Kummassakin tapauksessa epäiltynä on tiettävästi ulkomaalaisia nuorehkoja miehiä. Tilastojen mukaan Suomessa tehtävistä raiskausrikoksistä joka neljäs tai viides on ulkomaalaisen tekemä. Ulkomaalaiset ovat siis tilastossa yliedustettuina.
Suomessa on paljon nuoria ulkomaalaisia miehiä, joille ei ole syntynyt oikeaa käsitystä länsimaisesta moraalista ja kulttuurista. Vastaavia tapauksia ilmeni Ruotsissa jo 1970-luvulla, kun ulkomaalaiset miehet löysivät itsensä yhtäkkiä vankilasta. He eivät silloin ymmärtäneet, mitä saa tehdä ja mitä ei. Naisten ja miesten tasa-arvo oli heille tuntematon käsite. Ja niin se näyttää monesti olevan yhä edelleen.
Kaikki nyt ilmi tulleet ja edelleen piilossa olevat seksuaalirikokset ovat tietenkin äärimmäisen vakavasti otettava asia ja niiden torjumiseksi pitää reagoida.
Toivottavasti tämä kuohunta ei kuitenkaan vie keskustelua väärille raiteille. Näidenkään tapausten jälkeen Suomessa ei ole lainkaan tilaa äärioikeistolaisille mielipiteille. Niitä tämä maa tarvitsee nyt kaikista vähiten.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.