Tonttu

Katselen vanhaa joulutonttua. Joulu on ohi ja muut koristeet on jo riisuttu. Tämä tonttu erottuu muista. Tämä tonttu on erilainen. Se on puettu paperivaatteisiin, koska sen elämä alkoi sota-ajan jälkeisinä pulavuosina.

Sillä on pyöreät, tasapohjaiset narukengät ja kädessä roikkuu ajan nuhraannuttamia joulupaketteja. Tonttu on melko kookas, noin 25 senttimetriä.
Tontun kasvot on tehty massasta. Ne ovat uurteiset ja niin rumat, että ne ovat suorastaan kauniit, hellät. Sellaisia tonttuja ei enää saa. Ne ovat nykyään niin koreita ja kauniita, että ne ovat suorastaan rumia.
Tämän tontun ilmestyminen perheeseen liittyy toripäivään joulun alla kauan sitten. Nuori maalaispoika oli tullut isänsä mukana torille myymään joulukuusia kaupunkilaisille. Oli tullut Hervannan perukoilta talosta, johon johti yksilankainen puhelin. Oli lähdetty jo aamuyöstä, siihen aikaan, kun kaupungissa kannetaan lehti.
Kun toripaikka oli löytynyt ja hevonen oli saanut loimensa ja kaurapussinsa, purettiin kuusilasti. Puut nojasivat rekeen kuin kokousta pitäen ja valittavaa oli.
Oli kapeita kuusia ahtaasti asuville, leveitä paremmin voiville, pieniä eläkeläisille ja paksuoksaisia latvakuusia vaativille ostajille.
Hymyilevä maalaispoika piti ihmisistä ja kaupanteosta ja oli isänsä tarkkaavainen apulainen. Kuusikaupan välissä myytiin kotipellon kauralyhteitä kaupunkilaislinnuille.
Emäntien pöydissä kaupattiin joululimppuja, pikkuleipiä, koivutuhkassa liotettua lipeäkalaa, lanttuhautaa ja kotona tehtyjä kynttilöitä. Joulunalustunnelma oli ehjä ja kokonainen, ja juttutungosta syntyi hämäläiselläkin torilla.
Kun tehtiin työtä, tuli nälkäkin. Kopasta kaivettiin saunapalvikinkulla vahvistetut eväsleivät ja jäähileinen maitopullo ja palan ruisleipää sai Pokukin, uskollinen reen vetäjä.
Pimeys haalistui vähitellen aamupäiväksi, ja poika mieli kauppoihin jouluostoksille. Uuttera apulainen sai pienen vapaahetken, ja toritouhu jäi toistaiseksi isän huoleksi. Kauppojen ikkunoissa torin reunassa oli paljon ihmeellistä, mutta erään paperi- ja leluliikkeen ikkunan takana poika viipyi tuokiota kauemmin. Hän näki tontun, jonka hellänhauskat kasvot puhuttelivat.
Pojasta tuntui, että tonttu tahtoi hänen mukaansa. Se oli iloinen ja se henki lämpöä ja ystävällisyyttä. Sen pyöreä tontunvatsa pullotti pitkän, harmaan takkuparran alla ja tontulla oli monta pakettia käsivarrella.
Oli mentävä sisälle kysymään hintaa ja tinkimään. Sen poika oli oppinut torilla. Taskurahat riittivät ja ystävä povellaan nuori kuusikauppias palasi paikalleen.
Hän pani paketin hellästi reen nurkkaan ja pysähtyi hyväilemään hevosen turpaa. Poku hirnahteli mielihyvästä ja vaistosi kotiin lähdön hetken vähitellen olevan edessä.
Kuuset saatiin myydyksi, sillä ne olivat kauniita ja valikoituja. Toripäivä oli päättynyt ja muut kaupunkiasiat toimitettuaan isä poikineen lähti paluumatkalle. Reki kulki kevyesti, kun Poku juoksi kotiin päin.
Nyt tuon silloisen pojan lapsenkasvoihin on alkanut tulla uurteita kuten tontulla. Pojan elämässä on tapahtunut paljon, mutta aina on tonttu mahtunut rekeen mukaan.
Poika on suojellut ystäväänsä monessa muutossa ja suursiivouksessa. Joka joulu se ilmestyy piilostaan ja tuo tullessaan menneen joulun terveiset ja muiston kauan sitten eletystä toripäivästä.

PIRKKO MORIKKA

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?