Kinkkurasva biojätteeseen tai uusiutuvaksi polttoaineeksi

Joulun kinkkurasva ei kuulu viemärin tukkeeksi, vaan biojätteeseen tai Kinkkutemppu-keräyspisteeseen.

Ylöjärven vesi muistuttaa, että kinkun paistorasvaa ei pidä kaataa viemäriin vessanpöntön tai lavuaarin kautta, sillä hyytyessään rasva tukkii viemäriputkiston. Tukosten lisäksi rasva aiheuttaa haittaa jäteveden pumppaukselle ja sen käsittelylle.

Oikeaoppisesti kinkun rasvan tulisi antaa jäähtyä, minkä jälkeen se pakataan jähmettyneenä esimerkiksi sanomalehdestä tehtyyn pussiin tai biopussiin. Tämän jälkeen rasvan voi viedä biojätekeräykseen.

Rasvan voi myös kierrättää. Kauppakeskus Elon pihassa sijaitsevalle hyötyjätepisteelle on ilmestynyt neljä keräysastiaa, joihin kehotetaan laittamaan kinkkurasva tiiviisti pakatussa maitotölkissä. Täältä rasvat lähtevät tammikuun alussa kierrätykseen, jonka tuloksena valmistuu uusiutuvaa dieseliä.

Kinkkutemppu-kampanjan keräyksen tuottaman dieselin myynnistä saadut tuotot jaetaan kotimaiseen hyväntekeväisyystoimintaan. Keräysastioihin ei kuitenkaan saa laittaa muunlaisia jäterasvoja tai -öljyjä eikä myöskään esimerkiksi luita tai nahkaa.

Kinkkutemppu-kampanjan rasvakeräys jatkuu 7. tammikuuta asti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?