Muutoksia takana, uutta edessä

Tämä vuosi on ollut muutosten ja myllerrysten aikaa Ylöjärven Uutisissa. Erilaisia isoja ja pieniä säätöjä on tehty niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Lukijoille päällimmäisenä näkyi tietysti vuoden alkupuolella tehty printtilehden ulkoasu- ja sisältöuudistus.
Ulkoasusta pyrittiin saamaan aiempaa modernimpi, ilmavampi, värikkäämpi ja nuorekkaampi. Samaan aikaan muutimme sisältöstrategiaa niin, että kohdistimme kaikki voimavaramme nimenomaan paikallisiin näkökulmiin. Paikallislehden pitää olla ennen kaikkea paikallinen.
Sekä ulkoasu- että sisältöuudistus onnistuivat hyvin. Olemme saaneet vuoden aikana myönteistä palautetta niin lukijoilta kuin ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Ylöjärven Uutiset valittiin Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailussa toiseksi parhaaksi yksipäiväiseksi lehdeksi Suomessa.
Myös talon sisällä tapahtui, kun vahvistimme myyntitiimiämme asiakkuuspäälliköllä. Lisäksi toimituksessa täytettiin opintovapaan sijaisuus sekä kiinnitettiin kaksi uutta vakiavustajaa.
Tekijätiimimme onkin tällä hetkellä viritetty huippuunsa ja se näkyy tekemisen laadussa.
Uudistuksia on luvassa myös ensi vuonna. Ne näkyvät lukijoille erityisesti verkossa. Ylöjärven Uutiset satsaa jatkossa rajusti digisisältöihin. Ensi vuonna kannattaa siis seurata tarkasti, mitä ylöjärvenuutiset.fi -osoitteessa tapahtuu.
On kuitenkin aika hengähtää, ennen kuin alamme toteuttaa visioitamme. Jouluna on hyvä rauhoittua ja kerätä ajatuksia.
Ylöjärven Uutiset haluaa kiittää erityisesti lukijoitaan sekä kaikkia loistavia yhteistyökumppaneitamme. Ilman teitä ei olisi meitä.
Viettäkää rauhaisa ja iloinen joulu. Ja ennen kaikkea, olkaa läsnä läheisillenne!

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.