Ikimuistoinen?

Useimmilla vanhemmilla on krooninen huono omatunto siitä, että he eivät anna lapselleen tarpeeksi. Aika, raha, tavarat, jokin muu, mikä? Jostain pitää aina tuntea syyllisyyttä, koska syyllisyys on kahlittu vanhemmuuteen. Joulu on siitä mahtava sesonki, että tunnontuskien voi antaa kohota aivan uudelle tasolle.
Esimerkiksi, kun meillä ei ole tarpeeksi perinteitä. Lotta-Tuulia on jo kolme, emmekä ole tehneet vielä minään Jouluna yhtään sellaista tiettyä asiaa, mistä olisi muodostunut hänen mieleensä jouluperinne.
Lahjoja on liian vähän. Kanadasta tilattu nimikoitu valokuvakehys ei ehdi Jouluksi perille. Lahjoja ei ole molemmille lapsille yhtä paljon. Lahjoissa saattaa olla monta samaa, jos kummit ovat tyrineet. Mitä jos lasten usko Korvatunturiin horjuu?
Jouluruuat, lahjat, pukin vierailu, mantelin piilotus puuroon, joulurauhan julistus, joulusauna, kuusen kynttilät, hautakynttilät, pöytäkynttilät, kynttilät.
Joulu on kuin pariin päivään tiivistetty perheen kokoinen minifestivaali, jossa on niin paljon järjestämistä, että keneltä tahansa meinaa lähteä järki. Joulun onnistuminen täydellisesti on kuitenkin yhtä todennäköistä kuin Ruisrockin. Liikaa muuttujia.
Vedä nyt syvään henkeä. Mitä sinä muistat lapsuuden Jouluista? Varsinkaan lapsuuden Jouluista, kun olit alle kouluikäinen?
Et yhtään mitään. Jos luulet muistavasi jotain, se johtuu siitä, että olet katsellut vanhoja valokuvia tuolta ajalta. Tai jos muistat jotain, niin se on välähdyksenomainen muisto, jossa istut joulukuusen juurella ja veljesi on ottanut kädestäsi sen kultaisen pallon, jonka olisit halunnut itse ripustaa. Muistat ehkä jonkun tuoksun.
Muistat, kun istuit joulupukin sylissä. No etkä muista, olet nähnyt valokuvan! Sinä et edes hengitä siinä kuvassa, aivosi kärsivät pukin käynnin ajan hapen puutteesta, eikä mieleesi jäänyt siitä mitään.
Muistat, kun isä kirosi, että kinkku meni liian kypsäksi, mutta et muista, että siinä olisi ollut mitään vikaa.
Lohduttava tarina ajalta, kun tyttäremme oli muutaman vuoden ikäinen. Kävimme hänen suuresti ihailemansa kummitädin luona kylässä. Tytölle järjestettiin kaikkea mahdollista jännittävää ohjelmaa, hän pääsi ratsastamaan ponilla ihan oikeaan maneesiin, leikkimään koiranpentujen kanssa ja viettämään kahdenkeskistä aikaa ihanan kummitätinsä kanssa.
Kotimatkalla tenttasimme lapselta kärkkäinä: ”No, mikä oli kaikkein kivointa kummin luona?” Takapenkkiläinen ei epäröinyt hetkeäkään. ”Se, kun sai pyyhkiä ite pyllyn.”
Siinä teille, jotka yritätte järjestää lapsellenne täydellistä minifestivaalia nimeltä Joulu.
Kokonaisuus ei pienten lasten kanssa ratkaise, ikinä. Jokin tietty hetki ratkaisee. Jokin tietty hetki jää mieleen. Ole mukana siinä hetkessä. Rauhallista Joulua!

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.