Mannerheimin lastensuojeluliiton joulukampanja jakaa jouluiloa

Mannerheimin lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistyksen perinteinen joulukampanja starttaa perjantaina. Kampanjassa kerätään joululahjoja vähävaraisten ylöjärveläisperheiden lapsille.

Toivekuusi seisoo kampanjapajassa odottamassa lahjan antajia. (Kuvat: Susanna Grönlund)

– Lahjat toimitetaan kaupungin perhetyön ja seurakunnan diakonian kautta perheisiin. Saamme listat, joiden perusteella osaamme kerätä oikeanlaisia lahjoja. Tiedämme ainoastaan lahjansaajan sukupuolen ja iän. Ikäskaala on 0–17 vuotta, MLL:n Ylöjärven yhdistyksen puheenjohtaja Susanna Grönlund kertoo.

Tänä vuonna lahjansaajia on noin 250, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Viime vuonna lahjoja tuli runsaasti ja kampanjan jokainen lapsi sai kaksi lahjaa.

– Tänäkin vuonna on realistista odottaa kahta lahjaa per lapsi, Grönlund arvelee.

Perinteinen joulukampanja

– Ihmiset ovat hyvin mukana ja monelle osallistuminen joulukampanjaan on jo perinne, Grönlund toteaa tyytyväisenä.

Kampanja järjestetään neljättätoista kertaa. Kauppakeskus Elossa tapahtuma järjestetään jo kymmenennen kerran ja Kurun kirjastolla kolmatta kertaa.
Elon joulukampanjapaja aukeaa perjantaina 30. marraskuuta illalla ja sulkeutuu sunnuntaina 9. joulukuuta. Kampanjatila sijaitsee samalla paikalla kuin viime vuonna eli Intersportin vieressä entisissä Marimekon tiloissa.
Kurun kirjaston kampanjapiste on avoinna 30. marraskuuta – 7. joulukuuta kirjaston aukioloaikana.

– Pajalla ja kirjastolla on joulukuuset, joiden oksilla riippuu sydänkortteja. Sydämissä lukee lahjansaajan sukupuoli ja ikä. Kuusesta jokainen voi napata kortin ja hakea sopivan lahjan sen mukaan, sanoo Grönlund.

Korteissa ei lue lahjatoiveita, mutta vinkkejä voi kysyä pajalta tai lukea pajan seinässä olevasta vinkkilistasta.

– Lahjojen tulee olla uusia tai itse tehtyjä. Villasukat, lapaset ja vauvanvaatteet ovat itsetehtyjen lahjojen kärjessä, Grönlund kertoo.

Vapaaehtoistyöntekijät vastaanottavat ja paketoivat lahjoja kampanjapajalla. Jos pajan väkeä ei ole paikalla, voi lahjat jättää Intersportiin tai Misteliin.

Sydämet kertovat lahjan saajan sukupuolen ja iän.

Lahjakampanjan lisäksi MLL jakaa Ylöjärvellä 70 Hyvä joulumieli -ruokalahjakorttia. Ne ovat arvoltaan 70 euroa. Kortit jaetaan vähävaraisille perheille kaupungin sosiaalitoimen kautta.

Yhdistys järjestää joulukampanjaperehdytyksen Vihriälässä torstaina 29. marraskuuta. Siihen voivat osallistua kaikki, jotka haluavat auttaa pajalla, vaikkapa lahjojen paketoinnissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?