Ansaittu elämäkertakirja

Isänpäivää vietettiin 11. marraskuuta, jolloin isät saivat ansaitsemansa huomion ja lahjojakin.
Isänpäivänä liputettu virallisesti vuodesta 1987 lähtien. Työkaverini kertoi, että hänen lapsensa kyselivät toivetta isänpäivälahjaksi. Ja jos toivetta ei ole, niin lahjaksi tulisi kuulemma taas alushousut.
Työkaverini hetken mietti, että joku elämäkertakirja olisi kiva lahja. Hän kertoi lapsilleen katsovansa tarjolla olevaa kirjavalikoimaa. Työkaverini valitsikin sitten mieluisan elämäkerran, eikä saanut viidettä avaamatonta alushousupakettia hyllylleen.
Työtoverini kertoi elämäkertakirjoja tarkastellessa huomanneensa, että tarjolla oli tarinaa monista suomalaisista, joista hän ei ollut kuullutkaan. Oli elämäkerta jostain Hintsasta, jostain irtoviiksimiehestä ja nuoresta Tuiskustakin. Hyvähän se on, että kirjoja kirjoitetaan, ja että niitä löytyy kaupan hyllyltä, eikä kaikki kirjat ole vielä pelkästään e-kirjoina.
Mitä elämäkerta sitten hekilöstä kertoo? Määritelmänä se on esitys henkilön elämänvaiheista ja toiminnasta. Suppeimmassa muodossaan elämäkerta on ulkoisten vaiheiden luettelemista. Perusteellisessa elämäkerrassa pyritään selvittämään myös kohteen toiminnan tarkoitusperät, tulokset sekä luonnehtimaan hänen persoonallisuuttaan, elinpiiriään ja merkitystään.
Kuka oikeastaan ansaitsee elämäkerran kansien väliin? Ansaitseminen on tässä tilanteessa kenties väärä sana, sillä eiköhän jokainen meistä ansaitsisi jonkinlaisen omaelämäkerran. Olemmehan me oman elämämme päähenkilöitä.
Kustantajat tietysti miettivät vain kyseisen henkilön kirjan markkina-arvoa, kiinnostavuutta, kohteen tunnettavuutta sekä merkitystä sille lajille ja alalle, missä kyseinen henkilö on toiminut tai toimii.
Joskus muinoin vain pitkän ja merkittävän poliittisen uran tehneestä henkilöstä, olympiavoittajasta, elokuvien hyvin tunnetusta näyttelijästä tai muuten yhteiskunnallisesti hyvin merkittävän uran tehneestä henkilöstä kirjoitettiin elämäkerta.
Nyt naaman näkyminen sosiaalisessa mediassa, lähinnä televisiossa, on perusedellytys tunnettavuudelle. Juonnat tai pääset mukaan johonkin suosittuun ohjelmaan ja olet mukana siellä jonkin aikaa, niin saat jo kolmekymppisenä kustannetun elämäkerran. Kirjassa voit sitten kertoa pitkän elämäsi monet ilot ja surut. Sinut tunnetaan ja lukijoita riittää.
Tietysti, jos elämäkertakirja kirjoitettaisiin avoimesti ja aidosti, se voisi toimia kohteena olevan henkilön jonkinlaisena terapeuttisena prosessina. Harvoin näin kuitenkin taitaa olla.
Luin juuri sanoittaja, lyyrikko Juha Vainiosta kirjoitetun elämäkerran Sellaista elämä on. Oleellista elämäkertakirjoissa on, keitä kirjaan on haastateltu ja minkälainen suhde haastatelluilla on kyseiseen henkilöön.
Yleensä haastatellaan vain kohteen hyviä ystäviä ja kavereita. Ehkä muutama ikävä paljastuskin täytyy tuoda esille. Näistä kertomuksista muodostetaan sitten kokonaiskuva henkilöstä. Tämä näkyy myös uudessa Juha Vainion elämäkerrassa.
Äskettäin ilmestyyi Ylöjärvi-Seuran julkaisema, sata vuotta sitten kuolleen ja Ylöjärvellä syntyneen Antti Penjami Mäkikylän elämäkertakirja. Antti Mäkikylä oli henkilö, joka niin monella merkittävällä tavalla aikanaan Ylöjärveläisiä auttoi ja tuki, kaiken muun toimintansa lisäksi. Hän on varmasti elämäkerran ansainnut.

Timo Jokinen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>