Uplakersille tuplavoitto

Ylöjärven Uplakers otti täydet pisteet viikonlopun kahdesta ottelusta jääkiekon II-divisioonassa.

Lauantaina Uplakers kävi murjomassa Hämeenkyrön Hokkarit jäänrakoon lukemin 1–7. Sunnuntaina Uplakers kukisti kotiluolassaan Nokian Pyryn Akatemian 6–4.

Hämeenkyrössä ottelu ratkesi jo avauserän puolivälin tuntumassa, kun ylöjärveläiset karkasivat pikavauhdilla neljän maalin johtoon. Hokkarien toisen erän kavennus jäi hämeenkyröläisille laihaksi lohduksi, Kun Uplakers takoi kolmannessa erässä vielä kolme lisäosumaa.

Uplakersin tehomies oli kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä saalistanut Aleksi Kinnunen. Teppo Antila säesti kolmella tehopisteellä. Kinnusen ohella Eetu Peippo iski kaksi osumaa.

Ylöjärvellä nähtiin tasainen vääntö, joka oli kolmannen erän alussa vielä tasatilanteessa. Uplakersin ylivoimamaali ja viimeinen niitti tyhjään nokialaisverkkoon käänsivät kuitenkin ottelun ylöjärveläisille.

Voittomaalin sivalsi neljä tehopistettä rohmunnut Turo Mikkola. Leevi Niemenmaa, Kalle Niemenmaa, Heikki Soipio ja Mika Kalliomäki keräsivät kaksi tehopistettä mieheen. Jiri Kumpuvaara torjui peräti 49 laukausta kotijoukkueen verkolla.

Uplakers on sarjassa toisena vain pisteen perässä yhden ottelun enemmän pelannutta Kangasalan Kisa-Eaglesia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?