Miss Ylöjärvi -kilpailu on starttaamassa

Syksyn mielenkiintoisin kilpailu on alkamassa, kun Studio Face järjestää Miss Ylöjärvi -kiertueen nyt neljättä kertaa. Kenestä siis tulee viime vuoden voittajan Anniina Pietilän seuraaja?

Anniina Pietilä (keskellä) kruunattiin viime syksynä Miss Ylöjärvi 2017 -kilpailun voittajaksi. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi tuli helsinkiläinen Emilia Meling (vas.) ja toiseksi perintöprinsessaksi tamperelainen Sanni Kujanpää.

Neidot voivat hakea missikiertueelle vielä ensi sunnuntaihin 28.10 saakka. osoitteessa www.missylojarvi.fi. Voittajan ratkaisee arvovaltainen tuomaristo kilpailun finaalissa 1. joulukuuta.

Ylöjärven missikisan finalistit ovat vuosien saatossa päässeet monelle mielenkiintoiselle matkalla. Esimerkiksi vuoden 2015 Miss Ylöjärvi Vilhelmiina Riuttana valittiin Face of Beauty Finland 2019 -kilpailun finaaliin. Edellisen vuoden kansainvälinen Face of Beauty -kilpailu käytiin Intiassa.

Vuoden 2016 Miss Ylöjärvi -kisan toinen perintöprinsessa Amanda Teuho sai puolestaan mallisopimuksen Studio Faceen ja pääsi yhdeksäksi viikoksi kiertämään maailmaa. Pian Teuho lähtee edustamaan Suomea Miss Intercontinental 2019 kilpailuun Filippiineille.

Viime vuonna Miss Ylöjärvi -kilpailussa ensimmäisestä perintöprinsessaksi valittu Emilia Meling lähtee puolestaan edustamaan Suomea Miss EcoInternational 2019 -kisaan Egyptiin.

Tänä vuonna Miss Ylöjärvi -kilpailun finalistit esiintyvät muun muassa Teivon raveissa tiistaina 20. marraskuuta sekä Ylöjärven perinteisessä Joulunavauksessa perjantaina 30. marraskuuta.

Finaali järjestetään siis jo perinteiseen tapaan Kauppakeskus Elossa 1. joulukuuta. Finaalipäivänä missinäytökset ovat kello 13 ja kello 15. Toisen näytöksen lopuksi kruunataan virallinen Miss Ylöjärvi 2018.

Ylöjärven Uutiset esittelee Miss Ylöjärvi -kisan finalistit heti tuoreeltaan, seuraa finalistien kiertuetta ja on tietenkin paikalla myös finaalissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?