Ryhdin B-tyttöjen kausi alkoi Supi-Turnauksen voitolla

B-tyttöjen lentopallokausi starttasi jo perinteiseen tapaan Supi-Volleyn järjestämässä Supi-Turnauksessa. Turnaus pelattiin Kaukajärven vapaa-aika talolla ja B-tyttöjen sarjaan osallistui 12 joukkuetta. Ottelut pelattiin kolmessa lohkossa, joissa mitalit ratkottiin lohkovoittajien kesken ristikkäispeleillä.

Ryhti otti ykkössijan heti kauden ensimmäisessä turnauksessa.

Ryhdin ensimmäinen ottelu oli Messukylän Tovereita vastaan. Pelin alussa Ryhdin tytöillä oli pientä puristusta omassa tekemisessään, mutta erän loppua kohden otteet paranivat ja ensimmäinen erä päättyi Ryhdin voittoon. Toiseen erään Ryhti muutti kokoonpanoa ja se hieman sekoitti joukkueen peliä erän alussa. Ee ei Ylöjärven tyttöjen peliä kuitenkaan horjuttanut. Tasoero oli Mestolle liikaa ja Ryhti nappasi selvän 2–0-voiton.

Toiseen peliin Ryhdille haastetta toi peliä edeltänyt pitkä tauko, joten huolellinen valmistautuminen oli tärkeää. Vastassa oli alkulohkon haastavin vastus Kalevan Lentopallo. Ensimmäiseen peliin verrattuna ottelun rytmi nopeutui, mutta Ryhdin joukkue nosti myös oman pelaamisen tasoa ja muutamista hankalista vaiheista huolimatta kuittasi ottelusta hienosti erin 2–0.

Ylöjärveläisryhmän kolmas ottelu alkoi heti toisen kamppailun perään. Verkon toiselle puolelle asteli Vantaan Lentopallo. Pelin alusta asti oli hyvin selvää kumpi peliä vei ja kumpi vikisi. Ylöjärven Ryhdin tytöt pitivät oman pelinsä hyvällä mallilla ja Vantaan Lentopallo taipui helpohkosti erin 2–0. Ryhti siis voitti alkulohkonsa.

Turnauksen kolmen parhaan joukkoon pelasivat itsensä Ryhdin lisäksi Vilppulan Tähti ja Laihian Luja.  Nämä joukkueet pelasivat keskenään mitalin väristä.

Ensimmäisessä mitaliottelussa Ryhti kohtasi Vilppulan Tähden. Peli tarjosi ajoittain hyvää lentopalloa ja tasapisteissä edettiin molemmissa erissä 10 pisteen hujakoille, kunnes Ryhti repäisi muutaman pisteen etumatkan ja piti sen molemmissa erissä loppuun asti. Ottelu tuli lopulta Ryhdille erin 2–0.

Seuraavassa pelissä Vilppula ja Laihia pelasivat tiukan tasapelin erin 1–1.

Päivän viimeiseen pelissä Ryhdin vastustajaksi asettui Laihian Luja. Ensimmäinen erä antoi heti ymmärtää mikä on pelin henki. Laihia ei voinut yhtään mitään ja Ryhti tyrmäsi vastustajansa pistein 25–5. Toiseen erään Laihia terästäytyi, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Ryhti voitti pelin ylivoimaisen esityksen jälkeen 2–0 ja siten koko turnauksen häviämättä erääkään.

Ryhti lähti turnaukseen tavoitteena pitää oma hyvä pelaamisen perustaso, vaikka vastaan tulisi heikompia joukkueita. Tässä asiassa nuorilla joukkueilla on usein ongelmia, mutta nyt Ryhti onnistui tavoitteessaan mainiosti. Toinen tavoite oli,hyvä kommunikointi ja uusien passareiden sisäänajo. NBäissäkin asioissa Ryhti pääsi tavoitteeseen. Joukkue pelasi hyvällä asenteella ja iloisella ilmeellä koko turnauksen ajan. Erityismaininnan ansaitsee Inka Sairiala, joka pelasi passarin paikalla rohkeasti. Myös Venla Raittisen laitahyökkäykset olivat todella tehokkaita. Hienosti pärjäsi myös ensimmäisissä B-tyttöjen peleissään vasta C-tyttö ikäinen Helmi Merilä.

Muut joukkueessa hienosti esiintyneet pelaajat olivat Senni Virtanen, Adele Selkee, Miia Köykkä, Pinja Lepola ja Jutta Majuri. Joukkueen johtajana toimii Nina Virtanen ja valmentajana Sami Yläkangas.

NINA VIRTANEN

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>