Miska Saloselle sarjavoitto Finnish Openissa

Karaten Finnish Open järjestettiin tänä vuonna Espoon Tapiolassa. Kilpailijoita saapui Suomeen monesta eri maasta, kaukaisimmat jopa Ecuadorista asti. Ylöjärveltä kilpailuihin lähti neljä karaketaa valmentajineen ja kannustusjoukkoineen.

Nuutti Vuori (vas.) kamppaili itselleen pronssimitalin (Kuva: Ylöjärven Shotokan karateseura)

Ylöjärveläisistä parhaiten menestyi Miska Salonen alle 67-kiloisten miesten sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa Salonen voitti Seitokai Karate-Do Shotokan Helsingin Lahmid Nadirin ennen otteluajan päättymistä 8–0. Toisessa ottelussa Salonen kukisti Rajakylän Sportskaraten Jani Karkulaisen lippuäänestyksellä. Varsinainen ottelu päättyi lukemiin 0–0. Salonen sai lisäksi mukaansa hopeaa alle 21-vuotiaiden alle 67-kiloisten sarjassa, jossa Karkulainen sai revanssin ylöjärveläisestä.
Nuutti Vuori saavutti pronssia alle 18-vuotiaiden poikien alle 68-kiloisten sarjassa.
Ylöjärveläisistä Lauri Heinonen osallistui alle 14-vuotiaiden poikien katasarjaan eli liikesarjakilpailuun. Heinonen selvisi sarjassa seitsemännelle sijalle. Vastaavan ikäisten poikien ottelussa Heinonen ylsi viidenneksi.
Miikka Salonen oli puolestaan viides alle 18-vuotiaiden poikien alle 76-kiloisten sarjassa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>