Vahantalaistytöt Henna Videnoja ja Hanna Huhta suuntasivat heinäkuun lopussa Ruotsin Axevalleen kansainväliselle islanninhevosleirille ratsujensa Villen ja Teukan kanssa.
Tytöt ovat kilpailleet jo pitkään kansallisella tasolla, Videnoja nuorissa ja Huhta junioreissa. Tytöt valittiin FEIF Youth Cup -leirille ainoina Suomen edustajina.
Leiri huipentui kolmipäiväiseen kilpailuun, jossa ylöjärveläiset menestyivät hyvin, vaikka alku olikin hankala. Aiemmin vaikeuksia oli aiheuttanut Teukka-ratsun siru, jota eläinlääkäri ei ollut löytää. Kisalupa saatiin kuitenkin lopulta sirun löydyttyä.
Huhta aloitti ensimmäisen lajin, Tölt in Harmonyn ja sijoittui 35 ratsukon joukossa sijalle 13 pisteillä 5,97.
Tytöistä molemmat osallistuivat myös cross countryyn, jossa oli tarkoituksena ratsastaa mahdollisen lähelle esiratsastajan aikaa etsien kirjaimia ja muodostaen niistä sanan.
Matkan varrella hypättiin myös esteitä. Illalla oli molempien lajien palkintojenjako.
Cross countryssa Huhta oli 29 ratsukon joukossa sijalla 20 ja Videnoja sijalla 21. Iloinen yllätys oli myös se, että Videonja pääsi ratsunsa Villen kanssa ruotsalaisen paikallislehden kanteen.
Seuraavana kisapäivänä oli töltin T7-karsinta josta Videnoja pääsi suoraan A-finaaliin pistein 5,80. Huhta pääsi ensimmäisenä B-finaaliin pistein 5,77.
Tytöt ratsastivat myös kovatasoisessa nelikäynnissä V2-karsinnassa, josta molemmat saivat pisteet 5,70. Pisteet eivät kuitenkaan riittäneet jatkamaan B-finaaliin.
Illalla Videnoja kisasi vielä trailissa, josta hän suoriutui loistavasti siihen nähden, että laji oli uusi. Harmillinen yhden esteen virhe pudotti pisteitä kuitenkin ratkaisevasti.
Viimeisenä kisapäivänä Huhta aloitti voittamalla töltin B-finaalin ylivoimaisesti pistein 5,92. Tytöistä molemmat kisasivat A-finaalissa, jossa Huhta sijoittui toiselle sijalle pistein 6,09 ja Videnoja viidenneksi pistein 5,75.
Cup huipentui myöhemmin päätösseremoniaan, jossa joukkueet marssivat baanalle omissa väreissään. Huhta sai käydä pokkaamassa arvostetun The Eva-Maria Gerlach -palkinnon, joka myönnetään Youth Cupissa niille viidelle lupaavimmalle nuorelle, jotka ovat pärjänneet tasaisesti jokaisessa lajissa. Huhdan joukkue sijoittui kokonaiskisassa sijalle viisi ja Videnojan joukkue oli hienosti toinen.