Nuori kurvasi Ylöjärvelle

Nuori jos toinenkin muuttaa pois Ylöjärveltä opintojen, töiden tai maailman näkemisen perässä, mutta Josefiina Nousiaisen suunta oli toinen.
Ylöjärveläistyneet, nuori

Opiskeluaikojen soluelämä on Ylöjärvellä vaihtunut yksin asumiseen. Josefiina Nousiainen löysi mukavan joskin yksin asumiseen varsin kookkaan kämpän. Sisustamalla väljyyttä on saanut vähän karsittua.

ylöjärveläistyneet vinjettiKutsu kävi viime kesänä. Valmistuttuaan yhteisöpedagogiksi Mikkelistä Josefiina Nousiainen oli  hakenut töitä, ja niin Ylöjärveltä kutsuttiin haastatteluun.

– En tiennyt paikkaa, joten googletin, missäs se onkaan. Tuli iloisena yllätyksenä, että Ylöjärvi on lähellä Tamperetta, josta tykkään, 23-vuotias nuori nainen kertoo.

Niin hän tarttui työhön, kaupungin nuoriso-ohjaajan pestiin, ja muutti rivakasti paikkakunnalle.

Ylöjärvi sopi, vaikkakin…

Moni nuori olisi valinnut asuinpaikaksi Tampereen ja vain käynyt täällä töissä. Mutta Nousiainen etsi kotiosoitetta ensisijaisesti Ylöjärveltä.

Hän tuumi, että täällä on halvempaa asua ja päivittäisiin matkoihin ei tarvitsisi käyttää julkisia vaan ne taittuisivat pyörällä. Myös työpaikkakuntaan tutustuminen tuntui tärkeältä, ja Nousiainen ajatteli onnistuvansa siinä parhaiten täällä itsekin asumalla.

– Halusin nähdä oikeasti, millaista täällä on asua, millaisia palveluita, kulttuuria ja tapahtumia täällä on. Nuorten kanssa nämä asiat nousevat ilmi, joten ymmärrän niitä ja pysyn kärryillä paremmin, kun asun täällä. Ja vapaa-ajallakin näen, missä nuoret hengailevat.

Vaan Tamperettakin oli tähyttävä, sillä nuoren tarpeisiin sopivia pieniä asuntoja löytyi täältä varsin vähän. Vaan eipä Tampereenkaan tarjonta päätä huimannut.

– Ja siellä oli paljon soluja. En halunnut niihin, koska olin opiskeluajan asunut solussa.

Mutta sitten tärppäsi Ylöjärveltä. Nousiainen oli laittanut hakuilmoituksen nettiin, ja niin vuokranantaja otti yhteyttä. Nuori nainen otti soppeenmäkeläiskotikolon vastaan.

– Se on tarpeisiini vähän liian iso: 60-neliöinen kaksio. Mutta sijainti on hyvä, samoin hinta. Olen ostanut huonekaluja ja täyttänyt niillä tilaa, Nousiainen naurahtaa ja myöntää, että on ihan kivaa, kun ei tarvitse asua ahtaasti.

– Se tuntuu luksukselta. Ja on rentoa asua yksin.

Nousiainen kuitenkin toteaa, ettei Ylöjärvi ole nuorelle aikuiselle osuvin. Omanikäistä seuraa ja kiinnostavaa tekemistä on hankalaa löytää.

– Koen, että Ylöjärvi on enemmän perheellisten ihmisten paikka asua.

Toisaalta kaverit ja sukulaiset Tampereella ovat lähellä, eikä bussimatka tunnu syrjäseudulla asuneesta matkalta eikä miltään.

– Mutta tamperelaiskavereilla on aika iso kynnys tulla Ylöjärvelle.

Sitä paitsi arkipäivät hujahtavat töiden parissa, ulkoillessa ja kotona puuhatessa ja Nousiainen viihtyy näin.

– Olen vähän kotihiiri. Kun työ on ihmisläheistä, on kiva päästä kotiin hengähtämään itsekseen.

Ylöjärveläistyneet, nuori

Ylöjärvellä työskentelevän Nousiaisen päivittäiset matkat taittuvat täällä asuessa pyörällä tai kävellen, ja fillaroiden tai jalan on ollut hyvä myös tutustua uuden kotipaikan eri nurkkiin.

Muutto on jo kivaa

Muuttaminen kuuluu usein nuoruuteen, kun on lähdettävä opiskelemaan tai etsittävä työtä ja paikkaa, johon asettua. Nousiaista tämä kirpaisi ensi kerralla, kun elämänhallinta raha-asioineen sun muineen vielä oli vähän hakusessa. Mutta nyt maisemien vaihto maistuu.

– Olen jo aikuistunut. Minulle on tullut elämänhallintaa, enkä ole enää vanhemmissa kiinni vaan olen itsenäinen. On vain kivaa, kun pääsee näkemään eri alueita.

Kuopion läheltä kotoisin oleva ja Mikkelistä muuttanut Nousiainen ei kavahtanut edes tuloa kauas Ylöjärvelle. Tärkeintä oli saada oman alan töitä, ei väliä, mistä. Ja seutu houkutti, sillä sisko asuu Tampereella ja alue on näin tullut myös tutuksi ja vaikuttanut mukavalta.

– Puhetavastani huomauttelu on ainut asia, joka vähän ärsyttää, Nousiainen hymähtää hymyillen.

Ajan myötä muuallekin

Nuori nainen olisikin valmis muuttamaan vielä täältäkin. Mahdollisena hän näkee senkin, että muuttaisi vielä joskus takaisin synnyinkulmilleen.

– Kyllä minulla varmaan savolaisuus on sisällä. Ja Savossa on eniten perhettä ja kavereita. Se on varmaan turvallisin paikka loppujen lopuksi.

Ensin neito haluaa kuitenkin elää nuoruuttaan. Ja nyt on hyvä Ylöjärvellä, vaikkei tänne varsinaisesti juuria olekaan kasvanut.

– Viihdyn täällä ja tykkään paikallisesta nuorisosta ihan älyttömästi. Ja muuttaminen ajatuksena on rankka, joten en näe mahdottomana, että jäisin tänne pitkäksikin aikaa. Mennään sen mukaan, mitä tulee.

 

Täältä voit lukea juttusarjan ensimmäisen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan toisen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan kolmannen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan neljännen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan viidennen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan kuudennen osan.

Täältä voit lukea juttusarjan seitsemännen osan.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>