Diakonissa Liisa Metsähonkala jää eläkkeelle kutsumusammatistaan: ”Kyllä minä olen tätä työtä rakastanut”

On kulunut 22 vuotta siitä, kun Liisa Metsähonkala astui diakoniatyöntekijän saappaisiin Ylöjärven seurakunnassa. Nyt saappaat on aika riisua ja vaihtaa toisiin, eläkeläisen jalkineisiin.

Metsähonkala sanoo, että kutsumusammatista kertoo jo se, että hän on vain kerran työurallaan hakenut diakoniatyöntekijän paikkaa – muina kertoina häntä on pyydetty.

Lukemattomat sinitarrajäljet alastomalla maalipinnalla kertovat, että seinältä on riisuttu jotakin. Tarkemmin sanottuna seinältä on riisuttu kokonaiset 22 vuotta, jonka Liisa Metsähonkala on työhuoneessaan viettänyt.

Nyt työhuoneen ovi on kuitenkin painettava kiinni viimeistä kertaa, sillä eläkepäivät kutsuvat 65-vuotiasta diakonissaa.

Olo on haikea mutta ennen kaikkea odottava.

– Olen tehnyt tätä työtä sydämellä. Minusta on tuntunut siltä, että aikoinaan tämä työ valitsi minut eikä toisinpäin. Tämä on ollut siis kutsumusammattini, Ylöjärven seurakunnassa vanhustyön diakonissana vuodesta 1996 työskennellyt Metsähonkala sanoo.

Apua elämän solmukohdissa

Hämeenkyröläisen Metsähonkalan työura Ylöjärvellä alkoi siis syksyllä vuonna 1996 ensin vuoden mittaisella sijaisuudella. Pian hänet vakiinnutettiin, ja Ylöjärven seurakunnasta tulikin hänen pitkäaikaisin työpaikkansa.

Uransa aikana hän on työskennellyt erityisesti vanhusten parissa, mutta työhön on kuulunut myös muuta.

Muiden diakoniatyöntekijöiden tapaan myös Metsähonkala on toiminut diakoniavastaanotossa, jonka tarkoituksena on tarjota apua elämän solmukohdissa.

Hänen vastaanotollaan on käynyt vuosien aikana kaikenikäisiä ylöjärveläisiä opiskelijoista eläkeläisiin.

– Asiakkaiden kanssa olen keskustellut oikeastaan ihan kaikista vaikeista asioista, mitä elämässä voi eteen tulla. Näihin lukeutuvat esimerkiksi yksinäisyys, elämän kriisit ja muut ongelmat. Vastaanottotyöhön on kuulunut myös ruoka-avun antaminen.

Metsähonkala on ollut mukana myös surutyöryhmässä, jossa hän aikoo jatkaa vapaaehtoisena vielä eläkkeelläkin.

Vanhukset ovat sydämen asia

Eritoten vanhukset ovat Metsähonkalalle sydämen asia.

Vanhustyön diakonissana hänen vastuualueeseensa on kuulunut vanhusten luona tehtävät koti-, laitos- ja saattohoitokäynnit.

Erityisesti kotikäynneillä tahdotaan kartoittaa niitä vanhuksia, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Diakoniatyöntekijät saavat vierailupyyntöjä esimerkiksi kaupungin kotipalveluilta, omaisilta, naapureilta tai vanhukselta itseltään.

– Tarkoituksena on, että vierailemme asukkaan luvalla hänen kodissaan ja katsomme, miten siellä voidaan. Tervehdyskäynneillä puolestaan tavataan niitä jo tuttuja vanhuksia, jotka eivät syystä tai toisesta enää pääse osallistumaan kerhoihimme, Metsähonkala kertoo.

Hän muistuttaa, että vanhusten lisäksi myös omaishoitajien tukeminen on ollut hänelle hyvin tärkeää.

– He ovat usein todella lujilla hoitotehtävässään läheisensä kanssa. Heitä ei huomata eikä tueta ollenkaan tarpeeksi.

Harva taltioi työuransa valokuvina. Metsähonkalalle työ on ollut niin mieluista, että valokuvia on räpsitty vuosien saatossa iso määrä.

Tähkäpäät antaa itsellekin

Metsähonkala on pyörittänyt seurakunnassa myös vanhusten virkistystoimintaa.

Pian 50 vuotta täyttävä Tähkäpäät-eläkeläiskerho on diakonissalle oikea ylpeyden aihe. Tähkäpäät kokoaa keskiviikkoisin seurakuntakeskukselle noin 140 eläkeläisen joukon, joka pääsee harrastamaan yhdessä erilaisissa harrasteryhmissä.

Metsähonkalan mukaan Tähkäpäät on vanhuksille tärkeä kokoontumispaikka, jonka avulla huonokuntoisetkin  vanhukset saadaan liikkeelle edes kerran viikossa.

Hän sanoo kokevansa työntekijänä suurta iloa siitä, että seurakunta voi Tähkäpäiden avulla tarjota vanhusten elämään jotakin sellaista, mikä tuo iloa ja toivoa ja tukee heidän jaksamistaan.

– Moni varmaankin ihmettelee, miten tuollaista toimintaa jaksetaan pyörittää samalla sapluunalla vuodesta toiseen. Ihmisten kohtaaminen kuitenkin antaa meille työntekijöillekin niin paljon lämpöä ja rohkaisua , Metsähonkala toteaa.

Eläkepäivät täynnä touhua

Metsähonkala tahtoo kiittää kaikkia työtovereitaan ja asiakkaitaan, joiden vuoksi työ on tuntunut aina mukavalta. Oikeastaan se on tuntunut hänestä jopa rakastettavalta.

– Yhtenäkään aamuna ei ole pänninyt tulla töihin. Ei yhtenäkään! Eli kyllä minä ole tätä työtä rakastanut, hän sanoo.

Silti ajatus eläkkeestä tuntuu yhtä ihanalta.

Metsähonkalan mukaan eläkepäivät kuluvat esimerkiksi lukemalla, lenkkeilemällä, mökkeillessä ja puutarhaa hoitaessa.

Päiviin tuo vipinää myös kymmenen lastenlasta, joista nuorin on vasta kymmenkuinen ja vanhin 12-vuotias. Lapsista kaikki asuvat vanhempineen kahdeksan kilometrin säteellä mummilasta ja osa heistä piipahtaakin isovanhemmilla päivittäin.

– Usein he vain pöllähtävät pihalle ja huutavat, että me tultiin leikkimään, hän sanoo.

Silloin omat suunnitelmat on unohdettava ja ryhdyttävä touhuamaan lasten kanssa.

– Lapset jo siellä kieli pitkällä odottavat, että mummi jää eläkkeelle, hän nauraa.

 

Liisa Metsähonkalan lähtöjuhla ja kahvitilaisuus vietetään 29. elokuuta klo 18.30 seurakuntakeskuksella. Tilaisuus on kaikille avoin.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>