Posti-Hilmaan uudet reitit

Ensimmäinen patikkalenkki taivallettiin vuonna 1977 Karhen ja Perämaan maastossa.

Liikuntatapahtuma Posti-Hilman lähtökohtana on ollut postinkantaja Hilma Syrjän kävellen kolmasti viikossa kulkema postireitti. 1930-luvun postinjaosta on maailma kuitenkin muuttunut, ja reittiäkin on jouduttu vuosien saatossa hiukan vaihtamaan.

Kotiseutulautakunta aloitti alun perin tämän patikkalenkin teemalla ”kotiseutuun tutustuminen”.

Karhe-Seura on jo vuosien ajan vastannut käytännön järjestelyistä. Viljakkalan kunta ja nykyisin Ylöjärven kaupunki ovat antaneet taloudellista tukea mehuasemien tarjoiluun.

Tänä vuonna reitit uudistuvat. Matkat pysyvät samoina eli Mini-Hilma 10 km, Puoli-Hilma 15 km ja koko Hilma noin 32 km.

Lähtöpaikka on edelleen Karhen koulu, Nopanperäntie 10, ja päivä sama kuten ennenkin eli heinäkuun kolmas sunnuntai. Startti on yhteislähtönä heinäkuun 15. päivänä kello yhdeksän.

Kaikki lenkkeilijät lähtevät Muotiaistentien/Korpilahdentien suuntaan eli kiertämään Karhejärven eteläistä puolta. Siitä kertyy 10 kilometrin lenkki.

Pidemmille matkoille suunnataan Kyrönlahdentielle joko kolmen kilometrin päässä olevalle kääntöpaikalle tai edelleen Lopenkulmantielle, jonka kierrosta kertyy pitkän reitin matka.

Pitkällä reitillä tulee kierretyksi koko Karhejärvi. Osa matkoista on samaa tuttua reittiä ja juuri sitä mitä Hilma Syrjä aikoinaan kulki. Mehuasemat palvelevat osallistujia ja perillä on voileipätarjoilu.

Lenkkeilijät saavat numerolaput ja niiden toivotaan auttavan muita tiellä liikkuvia huomioimaan lenkkeilijät.

Nykyisen reitin voi kulkea jalan tai pyörällä, koska metsäpolut on jätetty pois. Kaunista maastoa on silti tarjolla yllin kyllin.

Metsäpolut asettivat omat haasteensa reitin merkinnän, kulkemisen ja maaston muuttumisen puolesta. Suurin osa matkasta taittuu edelleen hiekkateitä pitkin.