Röyhkiö kahdeksas Pohjanmaa Rallissa

Ylöjärveläinen rallilahjakkuus Aleksi Röyhkiö kaasutteli luokassaan kahdeksanneksi kauden neljännessä rallin SM-osakilpailussa.

Röyhkiö on valmis taistelemaan kärkisijoista SM-ralleissa (Kuva: Jarno Saari).

Pohjanmaa Rallin avauspäivänä perjantaina Röyhkiö taisteli jarruongelmien kanssa ja menetti paljon aikaa, mutta erittäin ikävän onnettomuuden vuoksi teknisillä ongelmilla ei lopulta ollut merkitystä, kun kisa alkoi alusta lauantaina.
Röyhkiö ja kartanlukija Jan Lönegren aloittivat rallin kahdeksannella sijalla, joka vakiintuikin Renault-kaksikon tulokseksi.
– Ajaminen oli vähän liikaa sellaista riehumista. Tuli aikaa vieviä liippejä ja muuta ylimäärästä pientä ohjelmaa. EK5:lla sain siistittyä ajoa, josta kellokin tykkäsi. Myös EK7 meni hyvin ja puhtaasti. Sen sijaan viimeisellä pätkällä ajaminen oli yliyrittämistä ja siellä aikatappiota tuli reilusti. Se vei mahdollisuuden sijoituksen parantamiseen, Röyhkiö kommentoi.
Erot rallissa olivat pieniä ja taistelu sijoituksista tiukkaa.
– Saatiin alle hyviä kilsoja ja paljon kokemusta, Röyhkiö sanoi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?