Kiinteistön seinää päin kolmessa promillessa

Viikon aikana Ylöjärvellä on tavattu jälleen rattijuoppoja ja kaahareita.

Viime viikon torstaina ylöjärveläinen 1960-luvulla syntynyt mieskuski hyppäsi kiinteistön pihassa autonsa rattiin ja ajoi päin kiinteistön seinää. Hän peruutti pois tilanteesta ja jatkoi matkaansa ajaen.

Poliisi tavoitti kuskin myöhemmin ja puhallutti tämän.

Tuolloin jo jalkaisin liikkeellä ollut mies puhalsi alkometriin liki kolmen promillen lukeman.

Kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

159 kilometrin tuntivauhtia satasen alueella

Lauantai-iltana seitsemän jälkeen poliisin moottoripyöräpartio havaitsi kovaa vauhtia lähestyvän henkilöauton Soppeenharjun kohdalla.

Kuski ajoi autoa holtittomasti vasenta kaistaa ohitellen muuta liikennettä.

Vaasantiellä auton nopeudeksi mitattiin 159 kilometrin tuntivauhti, kun rajoitus on tällä tieosuudella 100 kilometriä tunnissa.

Ajoneuvoa ajoi vuonna 1990 syntynyt ulkopaikkakuntalainen nainen, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Myös 16-vuotias nuorimies hurjasteli mopollaan Ylöjärventiellä maanantai-iltana.

Mopokuski ajoi etupyörä ilmassa noin 100 metrin matkan risteysalueella.

Hänelle määrättiin sakkomääräys liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?