Vauvateatterin sisäelinseikkailussa saadaan kova kakka liikkeelle

17.05.2018 12:22

Siivikkalalainen Katja Kähkönen on nukketeatteritaiteilija, jonka esitysten sisältö on melko perinteisestä poikkeavaa: teoksissa käsiteltäviin aiheisiin lukeutuvat esimerkiksi paksusuolen toiminta pieruineen päivineen ja sikiön kehittyminen kohdussa.
Katja Kähkösen osaamiseen kuuluu myös taidekasvatus, jonka päämääränä on, että lapsi oppii jotakin taiteen keinoin tai itse taiteesta.

Muutama vuosi sitten ylöjärveläistynyt Katja Kähkönen päätyi vauva- ja taaperoteatterin pariin Sloveniassa vuonna 2008 odottaessaan esikoistaan. Ajatus pikkulapsille suunnatusta teatterista oli kytenyt mielessä jo pidempään, mutta oman vauvan puuttuessa haave oli jäänyt toteuttamatta.

Raskaaksi tultuaan Kähkönen kuitenkin ymmärsi tilaisuutensa koittaneen.

– Ajattelin, että tässä minulla on vauvateatterini ensimmäinen koekaniini, Kähkönen naurahtaa ja sanoo, ettei vielä tuolloin tiennyt tyttärensä olevan vauvateatterin ainut koekaniini.

Niinpä hän houkutteli projektiin mukaan myös slovenialaiset taiteilijakollegansa Mateja Ocepekin ja Katja Povšen.

Kahden viikon päästä selvisi, että myös Ocepek ja Povše olivat raskaana – suunnittelemattomasti.

– Tämä oli aikamoinen ilmiö, sillä vuonna 2009 me kaikki kolme saimme tyttövauvat, Kähkönen kertaa.

Tuoreiden äitien ensimmäinen vauvaesitys sai ensi-iltansa Ljubljanassa vuoden 2010 lopussa, minkä pohjalta perustettiin vauva- ja taaperoteatteriryhmä AEIOU.

Vauvateatteria Tampereelle

Kehoko-sisäelinseikkailussa lapset pääsevät ratkomaan potilaiden fyysisiä ongelmia. (Kuva: Matej Povse)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta AEIOU:n ensimmäisestä vauvaesityksestä.

Vuosien varrella teatteriryhmä on saanut Sloveniassa useita palkintoja ja se on lunastanut Slovenian kulttuuriministeriön myöntämän laatumerkinnän laadukkaan kulttuurin tuottamisesta.

Sloveniasta toiminta laajentui Suomeen viitisen vuotta sitten, kun Kähkönen muutti Savoon perheineen.

– On melko poikkeuksellista, että teatteri toimii aktiivisesti kahdessa maassa, täysin eri puolilla Eurooppaa, hän toteaa.

Nyt vauvateatteritoiminta saadaan mahdollisesti vakiinnutettua myös Tampereelle, sillä Suomen kulttuurirahastoon kuuluva Pirkanmaan rahasto on myöntänyt Kähköselle 24 000 euron suuruisen työskentelyapurahan. Apuraha mahdollistaa vauvateatterin säännöllisen esitystoiminnan järjestämisen Kähkösen yhteistyökumppanin järjestämissä tiloissa Lielahden kartanossa.

– Kulttuuri kuuluu kaikille ja kaiken ikäisille. Tarkoituksena on, että yleisölle avoimia esityksiä järjestetään kuukausittain niin syys- kuin kevätkaudellakin. Näin Lielahden kartanossa olisi säännöllistä lasten teatteritoimintaa, Kähkönen sanoo.

Paksusuolen läpi

Kehoko-sisäelinseikkailussa lapset pääsevät ratkomaan potilaiden fyysisiä ongelmia. (Kuva: Matej Povse)

Millaista sitten on vauvoille  ja pikkulapsille suunnattu teatteri? Omanlaistaan, toteaa Kähkönen.

Ensinnäkin huomioon on otettava lapsen aivojen kehityksen taso: mitä lapsi seuraa ja mihin hän kiinnittää huomionsa. Kähkösen mukaan pikkulapsia kiehtoo esityksissä erityisesti toisto, rytmi, visuaalisesti selkeät muodot ja kirkkaat värit.

– Pieni lapsihan ei seuraa tarinaa, mikä on minulle visuaalisen teatterin tekijänä erittäin vapauttavaa. Esityksissä on siis mahdollista lähteä hyvin absurdille linjalle.

Tällä Kähkönen tarkoittaa esimerkiksi niitä kehon toimintoja, joita aikuiset pitävät nolona. Niitä tarjoilee  AEIOU:n keho-teemaisen esityssarjan ensimmäinen osa Kehoko. Kehoko on sisäelinseikkailu, jossa esityksen lapsiyleisö pääsee ratkomaan potilaiden fyysisiä ongelmia.

– Esityksessä mennään esimerkiksi paksusuolen läpi kantaen kakkaa, koska potilaalla on ummetus.

Esityksissä kaksi tasoa

Masussa-teoksessa käydään läpi sikiön yhdeksän kuukauden kehitys. (Kuva: Matej Povse)

Keho-teemaan liittyy myös tanssiteatteriesitys Söhrynä, joka kuvaa lapsen oman kehonkuvan syntyä lasten omien piirustuksien kautta. Masussa-teoksessa puolestaan käydään läpi sikiön yhdeksän kuukautta kestävä kehitys.

Kähkösen mukaan lapsille on tärkeää opettaa, että omasta kehosta ja sen toiminnoista voi puhua avoimesti.

– Lapsilla ei ole tabuja.  Ihmisen oman itsetunnon ja kehityksen kannalta on hyvä tietää kuka minä olen ja miten minä toimin.

Kähkönen pitää tärkeänä myös sitä, että vauvateatterin esityksissä on aina kaksi tasoa, jotta myös lasten vanhemmat viihtyisivät.

– Esityksien kaksoismerkitykset avautuvat vanhemmille. Näin teatterista saadaan vanhemmille ja lapsille yhteinen kokemus.