Kansainvälistä irkkumusaa Leijassa

Kirjasto Leijassa kuullaan perjantaina 18. toukokuuta irlantilaisen musiikin konsertti, kun kansainvälinen duo Reeds saapuu Ylöjärvelle.

Reeds-duon muodostavat Joel Andersson ja Henrik Müller. Kaksikko esittää menevää irkkumusiikkia huuliharpulla ja harvoin livenä kuultavalla concertinalla säestäen. Lisäksi he kertovat yleisölle perinnesoittimien historiasta.

Nämä muusikot myös valmistavat soittimensa itse. He soittavat sellaista musiikkia, mitä kuulee Irlannin maaseudun perinteisissä pubeissa.

Joel Andersson kävi ensimmäisellä huuliharpun soittotunnilla 13-vuotiaana. 15-vuotiaana hän kiinnostui irlantilaisesta kansanmusiikista kuultuaan amerikkalais-irlantilaista huuliharpun soittajaa ja teknikkoa Rick Eppingiä. Vuonna 2014 Anderssonin soittotaidot olivat kehittyneet sille tasolle, että hän tuli kolmanneksi Fleadh Cheoil na Eireannin -kisoissa Sligossa.

Vuoden 2016 vuoden alussa Andersson perusti yhtiönsä J. A. Harmonicas ja vuonna 2017 hänet nimettiin maailman viidenneksi Hohnerin hyväksymäksi kustomoijaksi. Myöhemmin samana vuonna Andersson tuli toiseksi sarjassaan World Harmonica Festival Trossingerissa, Saksassa.

Henrik Müller sai puolestaan ensimmäisen concertinansa vuonna 1976 ja kiinnostui irlantilaisesta musiikista käytyään The Chieftaisin
konsertissa. Kuultuaan Noel Hilliä vuoden 1980 tienoilla, Müller ymmärsi, että concertina on systeemiltään erilainen (diatoninen), mutta itsepäisesti hän opetteli irlantilaisia kappaleita. Noin vuonna 2002 hän turhautui soittimen tietynlaiseen rajoittavaan asetteluun ja vuonna 2004 Müller rakensi prototyypin erilaisesta englantilaisesta concertinasta. Koko asteikon kattava soitin valmistui vuonna 2006. Sen jälkeen Müller alkoi reissaamaan ja soittamaan ympäri Irlantia. Hän kehittää soitintaan jatkuvasti.

Andersson ja Müller ovat kehittäneet audiovisuaalisen esityksen, joka on nimeltään Kahden soittimen tarina. 40 minuutin esityksen aikana duo käy läpi concertinan ja huuliharpun historian.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?