Ratissa yli neljän promillen humalassa

Poliisi, rikokset, kyltti

Poliisi otti kiinni myös miehen, joka ajaa jatkuvasti ilman voimassa olevaa ajolupaa.

Poliisi pysäytti viime keskiviikkona Kirkonseudulla ylöjärveläismiehen, joka puhalsi jopa päälle neljä promillea puoli kymmenen aikaan aamulla. Erittäin tukevassa humalassa ollut kuski on syntynyt 50-luvulla.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Aina ajokieltokaan ei kuitenkaan estä tarttumasta rattiin.

Poliisi tarkasti viime viikon maanantaina Vaasantiellä Elovainion kohdalla klo 19.26 henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. 23-vuotiaalle miehelle kiinnijääminen oli kuudestoista kerta vuoden sisään.

Seitsemästoista kerta tulikin jo parin tunnin päästä, kun sama mies pysäytettiin samalla tiellä Hämeenkyrössä.

Kommentit (2)

  1. Uhri Urjalasta

    Pirkanmaan suurin ongelma on täysin toimintakyvyttömät ja vastuuttomat viranomaiset , tuhoten laiminlyönteineen ihmisiä ja perheitä .
    Olen erittäin huolissani kun toistuvista rikos ym. ilmoituksista huolimatta työnantajani Urjalan kunta on laiminlyönteineen vuosia ”teurastanut” työntekijöitään ja perheitä , josta on vahva näyttö ja useita asiantuntijalasuntoja .

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?