Suolakurkkuja etsimässä

Menin kauppaan ja suuntasin suolakurkkuhyllylle. Tai siis hyllyille.

Olin saada hyperventilaatiokohtauksen, kun näin keskikokoisen kaupan kurkkupurkkivaltameren. Pieniä ja isoja purkkeja, kymmenittäin erilaisia etikettejä. Minkä purkeista ottaisin?

Kävi ilmi, etten mitään, koska missään niistä ei lukenut vain että suolakurkku.

Hyllyillä  oli puutarhurin kurkkuviipaleita, amerikkalaisia kurkkuviipaleita, makeaa ja mietoa voileipäkurkkua, raikasta ja maukasta, maustekurkkua, kurkkurelissiä, sinappikurkkusalaattia, venäläisiä suolakurkkuja…

Hikoilutti. Lapsen harrastus loppuisi kohta, ja minun olisi pitänyt jo siirtyä kassalle.

Mutta löytyihän se oikea purkki sitten lopulta, alarivistä: mausteinen ja suolaisa, makeuttamattomia suolakurkkuja.

Siis suolakurkkuja?

 

Seuraavaksi ryntäsin noin kolmemetriselle maitohyllylle.

Oli Eilaa, oli Valiota, Arlaa, Juustoporttia, Pirkka luomu suomalaista rasvatonta maitoa, vapaan lehmän täysmaitoa, plusmaitoa, kiehumaitojuomaa, kevyttä laktoositonta maitojuomaa Suomesta – nyt oltiin jo lähellä – mutta ei yhtäkään RASVATONTA laktoositonta maitojuomaa. Mitä ihmettä?

Tuntisin itseni henkilökohtaisilla tasolla loukatuksi.

Sitten näin paperin, jossa pahoiteltiin kyseisen maidon toimitusvaikeuksia. Okei sitten.

Vedin hyllystä marttyyrinä 1,75 litran Eila raikkaampi laktoositon rasvaton maitojuomatölkin – ei tavallista kokoani – mutta menköön tämän kerran.

Nyt olikin jo todella, todella kiire kassalle.

 

Tällaiseksi kaupassakäyntini on nyt sitten mennyt.

Kaikille suomalaisille pitää olla kaikkea mahdollista, ja minä raukka sukkuloin tuntikausia eri tuotteiden ristitulessa etsiessäni omaa suosikkimakuani. Tai perheenjäseneni lempikanafilettä.

Eikä asiaa helpota se, että erilaisten mieltymysten lisäksi perheessäni on allergioita ja ruokaongelmia. Kaupassa käyntiin pitää varata aikaa ja kohta kai silmälasitkin.

Tätä kolumnia kirjoittaessani soitin sairastuneelle lapselleni kotiin. Taustalla huusi lapsen isä ja kertoi, että pääsiäisruokakaupassa meni kaksi tuntia.

No, jotain hyvääkin sentään. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja nakittanut lampaan perässä juoksemisen tällä kertaa hänelle.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>