Säästöjä vai investointeja?

Ylöjärven kaupunki takoi viime vuonna tulosta 9,6 miljoonaa euroa. Tuloksen nähdessään saa jo vähän hieraista silmiään, varsinkin kun sitä vertaa edellisvuosiin. Vuonna 2016 kaupungin tulos oli erinomainen 5,7 miljoonaa euroa. Mutta vielä vuonna 2015 tulos oli 0,4 miljoonaa euroa tappiollinen ja vuonna 2014 voittoa tuli marginaaliset 0,1 miljoonaa euroa.
Nyt syntyneen tuloksen perusteella on selvää, että kaupungissa on tehty ainakin taloudellisesta näkökulmasta oikeita päätöksiä. Säästöjä on syntynyt, kun esimerkiksi kaupungin toimintakulut pienenivät peräti 13,9 miljoonaa euroa vuoteen 2016 verrattuna.
Kun tulos on näin hyvä, on selvää, että keskustelu rahan käytöstä kiihtyy. Nyt kaupungilla olisi kenties mahdollisuus tehdä kohdennettuja investointeja.
Aivan varmasti ainakin seuraavan talousarvion valmistelun yhteydessä alkaa aiempaa vilkkaampi keskustelu mahdollisista lisäinvestoinneista. Vihreiden valtuustoryhmä vaatinee vielä aiempaakin äänekkäämmin satsauksia perusopetukseen. Ja saattaapa joku valtuustoryhmä ottaa agendakseen veronalennuksetkin.
Täytyy kuitenkin muistaa, että Ylöjärvi hyötyy muiden tapaan koko Suomen suotuisasta talouskehityksestä. Sen varaan ei voi kuitenkaan kovin paljon laskea.
Päättäjien kannattaakin pitää mielessä, että rahaa kannattaa säästää myös niin sanotun pahan päivän varalle. Ylöjärven väestömäärä kasvanee tulevaisuudessa voimakkaasti ja väestö myös ikääntyy. Nämä seikat aiheuttavat sen, että palvelutarve puutarhakaupungissa kasvaa. Uusiin investointeihin on siis löydyttävä jatkossa rahaa.
Maltti on siis valttia, mutta toisaalta säästää ei kannata pelkästään säästämisen vuoksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?