Ylistys tavallisuudelle

Tavallista ja tylsää.

Ei.

Liian usein tämä sanapari kytee ajatuksissamme. Ei tavallinen tarkoita oikopäätä tylsää. Eikä erityisyys ole jotain, mitä pitäisi alati tavoitella.

Toki tavanomaisuus voi tympäistä. En minä sitä kiistä.

Jos tavallisuus on yhtä yksitoikkoista saman radan taaplausta, alkaa mieli huutaa vaihtelua. Harvapa jaksaa syödä illasta toiseen nakkikastiketta tai toistaa joka päivä samaa kaavaa ilman väliin pilkahtavia piristyksiä, vaikka käyntiä leffassa tai huvipuistossa.

Ja tottahan erityiset jutut ansaitsevat arvonsa, suitsutuksensa ja äimistelynsä.

Kun meille tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, tekee mieli hihkua tai hämmästellä. Kertoa kaverille tai postata someen. ”Jopas sattui.” Tai kun joku tekee tai saavuttaa jotain erikoista, on se ilman muuta huomiota herättävä ja hieno juttu. Kukapa eväisi palkinnon saajalta onnittelut tai ei kihisisi mielenkiinnosta, kun törmää jännää työtä tekevään heppuun?

Mutta ei anneta tämän sokaista. Ei anneta esiin nousevien huippujuttujen luoda luuloa, että vain niillä on väliä. Ei anneta joskus tylsältä tuntuvan arjen ajaa meitä ajattelemaan, ettei sillä ole mitään väliä.

Elämän ei kuulu olla silkkaa menestystä, nousukiitoa, loistoa. Somessa kuplivat suitsutukset tai median menestystarinat eivät ole koko totuus. Eikä niitä tarvitse koko ajan tavoitella. Jos rima heiluu jatkuvasti pilvissä, päänuppi täyttyy savusta ja pingottuu painekattilaksi.

Ja tavallisuuskin on tärkeää. Ilman ihan arkipäiväisiä toimia – hampaidenharjausta, roskien kuskausta, kirjanpitoa, arkiateriointia, lattian luuttuamista – elämä ja tämä maailma eivät rullaa. Tavalliset perusjutut ovat kaiken perusta. Vasta niiden päälle jotain erityistä voi joskus saada aikaan.

Arjen tavallisuudessa on myös turvaa. Ei tarvitse pinnistää koko ajan vaan voi välillä lipua rauhassa rutiinin voimalla. Vasta sen jälkeen erityisyys tuntuu joltakin. Kun se oikeasti on erityistä. Ja vain tasaisuuden jälkeen erityisyyttä jaksaa. Kun rinta ei ole jatkuvasta roihusta turta.

Nautitaan siis nakkikastikkeesta. Huokaistaan sen äärellä ja tunnustetaan sen oivallisuus. Silkan yksitoikkoisuuden välttämiseksi vaihdetaan seuraavana päivänä hernariin. Ja välillä voidaan sitten ihastella ja tavoitella gourmetherkkua.