Ylöjärven Uutiset järjestää ylöjärveläisnuorille huhtikuussa Nuoria Somettaa 2018! -tapahtuman

Perjantaina 13. päivä tärähtää!

Sosiaalinen media on tänä päivänä saumaton osa nuorten elämää. Somettaminen kuuluu nuorten arkeen ja juhlaan niin tiiviisti, että sen merkitys kasvamiselle ja aikuistumiselle on erittäin iso. Siksi someen kannattaa suhtautua mieluummin myönteisesti ja rakentavasti kuin tuomitsevasti.

Tapahtumajärjestäjä Hanna-Mari Kujala toivottaa ylöjärveläisnuoret tervetulleiksi Koulutuskeskus Valoon perjantaina 13. huhtikuuta.
– Se päivä on ylöjärveläisnuorten onnenpäivä, Kujala sanoo hymyillen.

Ylöjärven Uutiset haluaa olla osa ylöjärveläisten nuorten elämää niin somessa ja netissä kuin perinteisessä printtilehdessäkin. Siksi puutarhakaupungin oma paikallislehti on jo viime syksystä alkaen suunnitellut ja rakentanut isoa sometapahtumaa ylöjärveläisille yläkoululaisille ja lukiolaisille.
Eikä Ylöjärven Uutiset tee tapahtumaa pelkän tapahtuman vuoksi, vaan paikallislehti tahtoo ymmärtää, minkälaista sisältöä nuoret haluavat eteensä somessa, netissä ja lehdessä. Tämä asia nostetaan sekä Ylöjärven Uutisissa että ylöjärveläiskouluissa esille jo ennen 13. huhtikuuta Koulutuskeskus Valossa järjestettävää Nuoria Somettaa 2018! -tapahtumaa.
– Toivomme saavamme ylöjärveläisnuorilta tietoa siitä, miten paikallislehti voisi olla mukana nuorten elämässä. Meidän velvollisuutemme on mennä nuorten luokse ja luoda heihin tiivis yhteys. Jos tässä onnistumme, voi Ylöjärven Uutiset olla yhtä hyvin niin nuorten kuin aikuistenkin lehti, Ylöjärven Uutisten päätoimittaja Ville Mäkinen pohtii.
Mäkinen sanoo, että paikallislehti haluaa antaa nyt ja jatkossa nuorille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaista sisältöä Ylöjärven Uutiset tulevaisuudessa julkaisee eri kanavissa.

Tapahtuma nuorten ehdoilla

Ylöjärven Uutisten nuorille suunnattua tapahtumaa on koordinoinut ja suunnitellut tapahtumajärjestäjä Hanna-Mari Kujala Pirkanmaan Lehtitalosta.
Kujala on yhdessä Ylöjärven Uutisten henkilökunnan kanssa kerännyt tietoa ja miettinyt, minkälainen tapahtuma saa nuoret kiinnostumaan ja osallistumaan.
– Tapahtuman ohjelmarunko alkaa valmistua, ja voin luvata, että Valossa on perjantaina 13. huhtikuuta niin hieno fiilis, että sinne todellakin kannattaa tulla. Kiinnostavaa sisältöä on ihan jokaiselle nuorelle, Kujala vinkkaa.
Hänen mukaansa tapahtuman tekeminen nimenomaan nuorille on avartavaa ja erittäin hauskaa.
– On ollut kiva suunnitella sitä, mitä meidän kannattaa nuorille tarjota. Nuoret ovat niin fiksuja, että meidän pitää tehdä oikeita ratkaisuja. Meidän on tarjottava sellaisia elämyksiä, joista on nuorille hauskuuden ohella hyötyä, Kujala linjaa.

Palkintona kesätyöpaikkoja

Eräs iso osa Nuoria Somettaa 2018! -tapahtumaa on Ylöjärven Uutisten ylöjärveläisnuorille järjestämä sisällöntuotantokilpailu.
Kilpailu on tarkoitettu yläkoulu- ja lukioikäisille nuorille. Sisällöntuotantokilpailun voittaja pääsee kahdeksi viikoksi kesätöihin Ylöjärven Uutisiin. Voittaja saa julkaista tekemäänsä sisältöä lehden nettisivuilla ja printtilehdessä. Lisäksi voittaja pääsee tutustumaan tarkasti media-alaan.
Paikallislehti on myös haastanut ylöjärveläisiä yrityksiä mukaan kilpailussa menestyvien nuorten työllistämiseksi.
– Jos ja kun saamme ylöjärveläisyritykset innostumaan asiasta, voi monikin kilpailuun osallistunut nuori saada ensi kesänä itselleen kahdeksi viikoksi työpaikan, päätoimittaja Mäkinen kertoo.
– Kilpailun voittaja ja muut kilpailussa menestyneet palkitaan lavalla meidän upeassa tapahtumassamme. Joillekuille nuorille perjantai 13. päivä saattaa siis olla todellinen onnenpäivä, tapahtumajärjestäjä Hanna-Mari Kujala lisää.
Sisällöntuotantokilpailu jalkautetaan vielä ylöjärveläiskouluihin äidinkielenopettajien avulla. Kilpailuun voi kuitenkin osallistua jo nyt.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Nuori, voita kesätyöpaikka!

Näin osallistut sisällöntuotantokilpailuun
Osallistumistapa 1:
Kirjoita 2 000–3 000 merkin pituinen juttu itseäsi innostavasta aiheesta. Aiheen olisi hyvä olla paikallisesti kiinnostava. Juttu voi kertoa esimerkiksi harrastuksesta tai vaikkapa ylöjärveläisestä ilmiöstä, ihmisestä tai tapahtumasta. Juttu voi olla myös uutinen.

Osallistumistapa 2:
Kuvaa enimmillään parin minuutin pituinen video itseäsi kiinnostavasta aiheesta. Video voi kertoa esimerkiksi harrastuksesta tai vaikkapa ylöjärveläisestä ilmiöstä, ihmisestä tai tapahtumasta.

Osallistumistapa 3:
Kirjoita kolumni tai tee videokolumni. Kolumni on lyhyt kirjoitus tai video, jossa kolumnin tekijä esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta.
Lähetä kirjoittamasi teksti osoitteeseen toimitus@ylojarvenuutiset.fi. Kirjoita otsikkokenttään ”NUORIA SOMETTAA”.

Tuo kuvaamasi video puhelimessasi, kamerassasi tai muistikortilla Ylöjärven Uutisten toimitukseen.

Kaikki maaliskuun loppuun mennessä Ylöjärven Uutisiin toimitetut sisällöt osallistuvat kilpailuun, jossa pääpalkintona on kahden viikon kesätyöpaikka Ylöjärven Uutisissa. Myös muut menestyjät palkitaan kesätyöpaikoilla tai muulla tavoin.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>