Kulttuurikurssi

Perheelläni oli ilo tarjota koti espanjalaiselle opettajaopiskelijalle hänen kahden kuukauden harjoittelunsa ajan. Perheeni lisäksi myös koulussani saimme mahtavan tilaisuuden harjoitella käytännössä englantia. Kahden kuukauden aika avoimen ja aktiivisen Leiren kanssa oli silmiä avaava matka suomalaiseen kulttuuriin.
Kaikki neljä Ylöjärvellä harjoitellutta espanjalaista nauttivat paljon ajastaan Suomessa. He kohtasivat kuitenkin jonkin verran ongelmia kielimuurin takia. Edes kaikki aikuiset kouluissa eivät ottaneet heihin kontaktia. He huomasivat, ettei se kuitenkaan johtunut kielitaidon puutteesta tai töykeydestä vaan itseluottamuksen puutteesta. Liian moni meistä ujostelee käyttää kieltä virheiden pelossa.
Leire oli ihmeissään, miten hyvä työrauha tunneilla on ja kuinka hienosti oppilaat toimivat ohjeiden mukaan jopa silloin, kun aikuinen ei ole paikalla. Meillä lapset saavat olla lapsia pidempään, mutta samaan aikaan he ovat tottelevaisempia. Toisaalta taas meillä itsenäistytään aikaisemmin. Itsenäistymistä edesauttavat myös koulussa saadut käytännön opit ja taidot käsitöistä ja kotitaloudesta.
Huomasin, että suomalaiset rakastavat sääntöjä. Meille ei tulisi mieleenkään hiihtää vastoin kulkusuuntaa. Punaista valoa kunnioitamme yleensä aina ja muutenkin olemme liikenteessä rauhallisia sekä muut huomioon ottavia. Sääntöihin liittyy myös rehellisyys. Meillä takin voi jättää yleiseen naulakkoon ilman vahtimista ja se odottaa palatessa. Suurin osa säännöistä liittyykin turvallisuuteen, mutta on paljon myös kirjoittamattomia sääntöjä, miten tilanteissa odotetaan toimittavan.
Olen aina tiennyt, että suomalaiset ovat jäyhää kansaa, mutten ole ajatellut sen koskevan minua. Tapasin hyvän ystäväni, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Tapaamisen jälkeen Leire sanoi, että jollei hän olisi tiennyt, että olin innoissani ystäväni tapaamisesta, hän ei olisi ikinä osannut päätellä sitä. Siinä missä mielestäni kohtasimme erittäin lämpimästi, Espanjassa moinen kohtaaminen olisi suurieleisempää ja kuuluvampaa.
Suomalaisten pidättäytyvyys tuli esille myös tanssinäytöksessä. Leire ihmetteli, kun yleisö taputti tyynesti käsiään esitysten jälkeen. Ilmeni jälleen suuri kontrasti eri kulttuurien kesken -espanjassa vastaava yleisö viheltäisi ja bailaisi villisti esitysten mukana.
Opin arvostamaan entistä enemmän kulttuuriamme, välillä meille olisi hyvä toimia hieman kurittomammin ilman pelkoa siitä, mitä muut ajattelevat. Teemme turhaan esteitä itsemme ilmaisemiselle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?