Telia ei välitä ilmastosta

Radiolinkki on vanha keksintö: sillä välitettiin ilmateitse dataa jo 1950-luvulla. Nykyään datan pitäisi kulkea kaapelissa. Radiolinkkejä näkee yhä mastoissa: ne killuvat mastojen puolivälissä ja muistuttavat valkeaa pesuvatia. Niistä vuotaa maanpinta-aaltoja ihmisten riesaksi.
Radiolinkkien pitäisi olla paljon korkeammalla, jotta näin ei tapahtuisi. Operaattoreiden selitys on se, että koska mastojen huipulla on kännykkälähettimiä, niin radiolinkkejä ei voi asentaa niiden viereen.
Joskus näkee radiolinkkejä todella matalalla mastoissa. Inhottavaa. Pahinta terveyshaittojen lisäksi on se, että ilmateitse välitettävä data syö valtavasti sähköä.
Mitä järkeä on pitää radiolinkkiä tässä paikassa? Radiolinkki puksuttaa ilmaan dataa noin 30 kilometrin verran eli Kurun ja Virtain välillä.
Aivan vieressä eli noin 200 metrin päässä kulkee valokaapeli.
Kyseinen radiolinkki välittää dataa Virroille, jossa vastaanottava masto on jo kytketty valokaapeliin. Telialla olisi kaksi mahdollisuutta: kytkeä datansiirto valokaapeliin tai edes puhelinlinjaan. Mutta ei. Telia ei välitä ilmastosta eikä maanpinta-aalloista kärsivistä ihmisistä.
Valokaapelissa kulkeva data olisi turvassa, eikä veisi energiaa juuri ollenkaan.

EVA JANSSON
KURU

Kommentit (3)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?