Liikkuminen koulupäivän aikana on keskeistä aivoterveydelle

Ylöjärven Yhtenäiskoulun oppilas Milja Ahola kuvasi mielipidekirjoituksessaan oppilaiden harmia ulkovälitunteihin. Itsekin kaikki välitunnit kouluaikanani ulkona viettäneenä voin ymmärtää Miljan tuntemuksia.
Jos kuitenkin asiaa tarkastelee vähän laajemmalti, ulkovälituntien merkitys kasvaa. Liikkumisen on todettu tutkimuksissa olevan erityisen suotuisaa niin aivojen kuin kokonaishyvinvoinnin kannalta.
Nuorten liikkuminen on vähentynyt. Siksi suurin osa Suomen kuntien kouluista on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, jonka tarkoituksena on aktivoida oppilaita liikkumaan enemmän koulupäivän aikana.
Kansainvälisesti suomalaisen koulun välitunteja ulkona ihaillaan. On arveltu, että yhtenä selityksenä suomalaisen koulun hyvälle menestykselle olisi välitunnit ja niiden aivojen terveyttä edistävä vaikutus.
Myös kiinteistö kaipaa välitunteja. On hyvä välillä saada luokkatilat tyhjiksi huoneilman parantamiseksi.
Ylöjärven Yhtenäiskoulussa pyrimme löytämään uusia oppilaita motivoivia tapoja liikkumiseen koulupäivän aikana.
Siksi heitänkin pallon takaisin ja pyydän varsinkin yläkoulun oppilaita yhdessä miettimään keinoja, millä tavoin ulkovälitunti saataisiin houkuttelevammaksi ja miten ulkovälitunti edistäisi Liikkuvan koulun periaatteita. Yhdessä löydämme varmasti ratkaisun.

SATU SEPÄNNIITTY-VALKAMA
Ylöjärven Yhtenäiskoulun rehtori

Yksi kommentti

  1. Elina

    Hyvä ja rakentava lähestymistapa rehtorilta. Liikunnan ja ulkoilun positiivisia vaikutuksia ei vaan voi kiistää ja siksi liikkuvia koteja, päiväkoteja, oppilaitoksia, työpaikkoja jne tarvitaan. Liikkuva ulkoiluhetki päivittäin on aika yksinkertainen tapa saada paljon hyvinvointia ja kehitysvaikutuksia mahdollisimman monelle jokaisena päivänä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?