Lasten kirkkaat äänet soivat Saksassa

Ylöjärven seurakunnan 40 laulajan Celesta-kuoro, johtajanaan kanttori Saara Syrjäniemi, vei jälleen Suomea maailmankartalle matkallaan Saksaan.
Celesta-kuoro Saksassa

Maulbronnin luostarikirkossa Celesta-kuoro esiintyi täydelle kirkkosalille. (Kuva: Jukka Inkeroinen)

Kuoron pääesiintymispaikat joulukuun puolivälissä olivat Maulbronn ja Friedrichsdorf, joissa kuoro oli esiintymässä paikallisten kutsusta.
Neliäänistä kuorolaulua ja laulamisen iloa kuultiin lisäksi kaikilla mahdollisilla turuilla ja toreilla, missä ikinä kuoron jäsenet liikkuivat porukalla tai pienemmissä ryhmissä.Fröhliche Weihnacht überall – sananmukaisesti!
Ensimmäinen virallinen esiintymispaikka oli Maulbronn. Suomen matkalaiset saivat annoksen saksalaista moottoritieliikennettä siirtyessään sinne linja-autolla.
Pienessä luostarikylässä päästiin tutustumaan paikalliseen joulumarkkinatunnelmaan. Kojuissa oli tarjolla saksalaisia herkkuja, kuten bratwurstia, bretzeleitä, paahdettuja manteleita ja pähkinöitä sekä tietysti suklaata eri muodoissaan. Myös joulukoristeita olisi ollut mahdollista ostaa kotiin tuomisiksi.
Maulbronnin seurakuntakodilla tarjottiin välipalaksi paikallisia makuja, kotona leivottua suolaista ja makeaa. Lämpimässä seurakuntakodissa iltaa varten pidetyt lauluharjoitukset sujuivat hyvin ja laulun ilo oli käsin kosketeltavaa.
Illalla Maulbronnin kylmä mutta tunnelmallinen luostarikirkko oli ääriään myöten täynnä joulumarkkinakansaa. Kirkossa esiintyi Celestan lisäksi paikallinen nuorisokuoro Kurrende Maulbronn johtajanaan Erika Budday.
Celesta lauloi Suomi 100 -hengessä tuttuja suomalaisia sävelmiä. Ohjelmistossa oli muun muassa Fredrik Paciuksen Suomen laulu ja Jean Sibeliuksen Finlandia sekä joululauluja suomeksi, latinaksi ja saksaksi.
Tilaisuus päättyi komeaan kuorojen yhteisesti esittämään joululauluun O Jesulein süß, o Jesulein mild.
Celesta esitti isännille kutsun vastavierailulle.

Celesta-kuoro Saksassa

Laulun iloa Frankfurtin lentokentällä. (Kuva: Jukka Inkeroinen)

Laulu raikasi lähes kaikkialla

Sunnuntaipäivän ohjelmassa oli vierailu Frankfurtin joulumarkkinoilla. Yllätys oli melkoinen, kun taivaalta alkoi sataa lunta niin paljon, että sitä oli maassa lopulta enemmän kuin Suomesta lähtiessä.
Lapset eivät märkää lunta säikähtäneet, vaan kiertelivät kojujen ja väenpaljouden seassa maistellen suolaista ja suklaista tarjontaa. Markkinahumun keskelle Celesta toi oman osuutensa joulun tunnelmaa useamman laulun voimin ja sai niin runsaan yleisön, että kiireisimpienkin oli pysähdyttävä kuuntelemaan.
Kuuman Kinderpunschin sekä kiinalaisessa ravintolassa nautitun tulisen aterian voimin kaikki jaksoivat hyvin päivän kiertelyt – takit ja kengät talvisesta tunnelmasta hiukan kastuneina.
Illaksi päädyttiin lumikaaoksesta huolimatta Friedrichsdorfin kirkkoon, jossa kuultiin lauluja kahden kuoron voimin taas eri kielillä.
Paikallinen lapsikuoro Kindersingekreis ihastutti erityisesti laulamalla suomeksi laulun Tuiki, tuiki, tähtönen.
Monipuolinen musiikki-ilta päättyi paikallisten tarjoamaan mainioon iltapalaan. Samalla saatiin solmia uusia ystävyyssuhteita sekä vaihtaa kuulumisia paikalla olleiden ulkosuomalaisten kanssa.
Viimeisenä matkapäivänä kuorolaiset ja huoltajat saivata kierrellä Bad Homburgin kaupoissa ja ostaa vielä kotijoukoille viimeisiä tuliaisia.
Bad Homburgin kulttuurirautatieasema oli sopivasti kulkureitin varrella kuljettaessa keskustan ja hotellin väliä. Aseman holvit tarjosivat kaikuvat puitteet laulamiselle ja houkuttelivatkin kuorolaisia laulamaan mennessä ja tullessa.
Celestan laulua videoitiin aina useamman saksalaiskännykän voimin, joten vieraskielistä laulua voidaan siellä ihastella vielä kauan.
Celestan perinteen mukaisesti laulua kuultiin virallisten esiintymisten lisäksi kaikkialla, missä kuoro liikkui: lentokentillä, juna-asemilla, junissa, ravintoloissa, joulumarkkinoilla ja linja-autossa.
Pellavapäinen joukko Celesta-kuorolaisia sulatti sydämiä ja kirvoitti esiintymisellään paikkaan katsomatta raikuvat aplodit sekä runsaat jäätelörahat pikkukolikoina.
Suomi ja Ylöjärvi loistavat maailmankartalla entistä kirkkaampina. Celestan mieliä kirkastaa puolestaan reissun unohtumattomat muistot.

JUKKA INKEROINEN

Yksi kommentti

  1. Salme Feldmann

    Hei Celesta kuoro,
    olen kotoisin Ylöjärveltä. Asun jo 45 vuotta täällä Boden järven lähellä. Voi, jos olisin aikaisemmin tiennyt, olisin tullut Maulbronnin luostariin. Kävin pari vuotta sitten luostarissa.
    Laulan itse kuorossa ja toivotan teille paljon menestystä ja kaikkea hyvää. Iloisia kuorotunteja.!

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>