Hyvää joulua, suomalaiset köyhät!

”Koskaan ennen ei ole tuettu. Mutta nyt yksi puolue teki mitä lupasi. Valtavat kiitokset teille perussuomalaisille, jotka olette vääntäneet tätä asiaa! Niin kauan olemme tätä odottaneet ja niin monet lupaukset kuunnelleet ja on selkään taputeltu joulujuhlissa, että nyt lähdemme viemään asiaanne eteenpäin, tarvitsette tuota ja tätä. Sinne ne ovat jääneet – mutta nyt te olette tehneet miehen työn, Jumala teitä siunatkoon.”
Näin iloitsi Heikki Hursti viime vuoden lokakuussa kun eduskunta myönsi rahoitusta kansalaisjärjestöjen ruoka-apuun kaikkein köyhimmille, perussuomalaisten ansiosta.
Hallitustaipaleen alussa perussuomalaiset sopivat keskustan ja kokoomuksen kanssa yksissä tuumin, että kaikkein köyhimpiä tuetaan ohjaamalla resursseja ruoka-aputyöhön. Hankkeen puuhamiehenä toimi mm. Mika Niikko ja muutama muu edelleenkin perussuomalaisissa toimiva edustaja. Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti ruoka-avun tukemisen vuoden 2016 budjetissa ja jatkoi sitä vuonna 2017.
Koitti kesä 2017, Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja hänen johtamansa perussuomalaiset eivät enää kelvanneetkaan hallitukseen, koska arvopohja sitä ja tätä. Nyt kun perussuomalaiset on saatu ulos hallituksesta, on Sipilän hallitus sinisten siunauksella poistanut perussuomalaisten aikoinaan hallituksessa aikaan saaman, satojatuhansia suomalaisia palvelevan ruoka-avun ensi vuoden budjetista.
Suomen satavuotisjuhlavuonna, neljää päivää ennen joulua kokoomuksen, keskustan ja sinisten edustajat äänestivät kumoon Sami Savion aloitteen, joka olisi edellisvuoden tapaan lisännyt miljoona euroa ruoka-aputyön tukeen vähävaraisille suomalaisille.
Sopii ihmetellä, minkälainen arvopohja entisillä perussuomalaisilla eli nykyisillä sinisillä mahtaa olla. Kun puolueen kannatusluku mahtuu virhemarginaalin sisälle, niin herroille ei varmasti paljoa hanttiin laiteta, mutta ihmettelen silti. Tälläkin hetkellä eräs sinisten kansanedustaja hehkuttaa kuinka eduskunnassa oli viimeisinä päivinä lähes 1000 äänestystä, eikä yksikään opposition esitys muuttunut, mutta hallituksessa yhteistyö tuottaa tulosta ja siellä voi vaikuttaa. Niinpä niin. Toivottavasti teillä on nyt yhtä hyvä joulumieli kuin lukuisilla leipäjonoissa ruokaansa jonottavilla vähävaraisilla suomalaisilla, jotka saivat teiltä ikimuistoisen joululahjan.
Savion aloitteen lisäksi perussuomalaiset tekivät esityksen, jossa ehdotettiin, ettei laittomasti maassa olevien henkilöiden terveyspalveluita korvata kunnille. Summa on yli viisi miljoonaa euroa. Ainoastaan perussuomalaiset itse kannattivat tätä esitystä. Tukea ei tullut mistään muusta puolueesta.
Satavuotiaassa Suomessa leipäjonojen miljoonan euron ruoka-avustus on poistettu, mutta laittomasti maassa olevien auttamiseen löytyy viisi miljoonaa euroa. Siinä sitä arvopohjaa kerrakseen. Hyvää joulua kaikesta huolimatta – erityisesti sinne leipäjonoihin.

HENRIK PAJUNEN
kaupunginvaltuutettu
perussuomalaiset

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?