Hirvi pyörähti auton katon yli ja pakeni

Poliisi, rikokset, kyltti

Kaksi näistä onnettomuuksista sattui varhain aamupimeällä.

Kaksi autoa kolaroi keskiviikkona 27. joulukuuta Nokiantiellä ennen aamukuutta. Onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja. Onnettomuus sattui Nokiantiellä eli Valtatie kolmella Ylöjärven liittymän ja Pikku-Ahveniston liittymän välillä.

Henkilöauto törmäsi hirveen jouluaattona Uusi-Kuruntiellä Kurun haja-asutusalueella kello 20.22. Henkilöautolla liikkunut kuljettaja oli matkalla Virtain suunnasta Kuruun, kun hirvi syöksyi tielle tien vasemmalta puolelta, osui auton keulaan, pyöri katon yli takaisin tielle ja pakeni tulosuuntaansa, josta sitä alettiin jäljittää. Ajoneuvo vahingoittui törmäyksessä, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.

Perjantaina 22. joulukuuta Mastontiellä oli liikkeellä miespuolinen rattijuoppo, joka puhalsi 0.8 promillea. Paikkakunnalla asuvalla, 1960-luvulla syntyneellä miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Miehestä ilmoitettiin hätäkeskukseen, kun tämä oli liikkeellä Soppeenmäentiellä. Poliisi sai miehen kiinni Mastontieltä kello 15.25.

Edellisenä päivänä torstaina kaksi henkilöä loukkaantui ja heidät vietiin tutkimukseen Acutaan, kun henkilöauto ajoi työkoneen perään Vaasantiellä lähellä Teivon ravirataa. Sekä henkilöauto että kauhakuormaaja vaurioituivat pahoin.

Henkilöauto sinkoutui yhteentörmäyksen seurauksena ojaan, ja kauhakuormaaja jäi keskelle tietä.

Onnettomuus sattui aamulla kello 6.13.

Lue lisää aiheesta:

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?