Jouluhössötykseen kyllästynyt yrittäjäpariskunta tekee pakomatkan Tallinnaan

Lahjaksi yhteistä aikaa

Yrittäjinä Elovainiolla työskentelevät Miranda ja Joni Mäkelä ovat päättäneet toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja jättävät Suomen taakseen joulun ajaksi. Joulua karttava yrittäjäpariskunta ei kuitenkaan käytä karkumatkaansa Tallinnassa pelkkään rentoutumiseen, sillä reissulla on tarkoitus tehdä myös vähän töitä.

Pariskunnalla on ollut tapana vierailla perheidensä luona jouluisin. Miranda Mäkelä sanoo hänen äitinsä olevan todellinen jouluihminen, joka on kuitenkin miettinyt myös joulun viettoa muissa maisemissa. – Viime vuonna äitini ehdotti, että lähtisi kanssamme ulkomaille jouluksi. Isäni tokaisi siihen, että eihän nyt joulua voi muualla kuin kotona viettää ja pitäähän joulukuusikin hommata, hän kertoo nauraen.

Miranda ja Joni Mäkelä ovat pariskunta, jota joulu ei innosta – se pikemminkin inhottaa. Kaksikon mukaan joulu on vuosien saatossa menettänyt täysin alkuperäisen merkityksensä ja mennyt yhä amerikkalaisempaan suuntaan, eli kaupallistunut vauhdilla.

– Voi olla, että joululaulut ja -mainokset pauhaavat jo lokakuussa. Myös jouluun liittyvä hössötys ja stressaaminen vie ilon koko juhlasta, Miranda Mäkelä toteaa miettiessään asioita, jotka ovat saaneet hänet kyllästymään jouluun.

– Minäkään en jaksa enkä ymmärrä sitä kauheaa hössötystä. Eiköhän pienemmälläkin pärjäisi, Joni Mäkelä jatkaa.

Pariskunta kertoo kyllästyneensä jouluun vasta aikuisiällä. Miranda Mäkelä muistelee, että ainakin lapsena hän vielä nautti joulusta ja sen kaavamaisuudesta.

– Oli ihanaa syödä joulupuuroa ja jouluruokaa. Pakettien avaaminen oli tietysti päivän kohokohta. Nyt joulumme ainut kohokohta on se, että puemme chihuahuamme tonttupukuun ja lähdemme Tallinnaan pakoon, hän sanoo.

Merkittävin jouluteko vuosiin

Miranda ja Joni Mäkelä kohentavat mielialaansa joulun aikaan pukemalla pienen chihuahua-koiransa tonttupukuun. – Näyttää siltä, että koira ei arvosta elettämme. (Kuva: Miranda Mäkelä)

Alun perin pariskunta oli lähdössä Tallinnaan pelkästään töihin liittyvän liiketapaamisen merkeissä. He päättivät kuitenkin venyttää matkaansa joulun yli, jotta juhlapäivä tulisi vietettyä muissa maisemissa.

– Olemme jo useita vuosia puhuneet siitä, että lähtisimme pois jouluksi. Yrittäjinä vapaa-aikamme on kortilla, joten lähteminen ei vain ole ollut mahdollista, Mäkelät sanovat.

Vaikka suomalainen joulu ahdistaakin pariskuntaa, aikovat he silti nauttia Tallinnan joulusta. Mäkelät povaavat vierailevansa jopa joulutorilla.

– Fiilis on ihan erilainen, kun olemme kahdestaan ja pääsemme nauttimaan vain toistemme seurasta ja rauhoittumaan. Saamme myös istua valmiiseen pöytään ilman, että ruokien valmistuksesta olisi stressattu etukäteen.

Pariskunnan mukaan yhteinen matka onkin merkittävin jouluteko vuosiin.

– Tänä vuonna annamme toisillemme lahjaksi yhteistä aikaa.

Säännöt lahjoista

Mäkelät ovat pyrkineet pitämään aiempien joulujen lahjaostokset minimissä, sillä pariskuntaa risoo eritoten joulun kulutushysteria.

– Rahankäyttö on minusta järkyttävää. Eräs pariskunta kertoi maksaneensa joulun lahjaostoksia vielä seuraavan vuoden kesällä. Eihän tuossa ole järjen hiventä, Joni Mäkelä sanoo.

Siksi pariskunta onkin keksinyt keinon, jolla pakollinen joululahja, esimerkiksi puolisolle, tulee hankituksi ilman suurta rahallista satsausta.

Viime joulun alla he laativat yhteiset lahjanostosäännöt, jonka mukaan molemmat saivat käytettäväkseen 30 euroa käteistä rahaa. Rahan oli riitettävä ostettavaan lahjaan, jonka hankkimiseen annettiin aikaa yksi tunti. Paikkana toimi Koskikeskus.

– Rajattu aika ja tarkka rahamäärä voivat poikia aika luoviakin lahjaratkaisuja. Minä ostin Janille rannekellon, jonka sain tingattua 30 euroon esittelemällä korukaupalle lahjanostosääntömme, Miranda Mäkelä kertaa.

Joni Mäkelä puolestaan päätyi hankkimaan puolisolleen rintaliivit ja kynsilakan.

– Yön pimeinä tunteina hiippailin vaatekaapille ja lunttasin rintsikoiden koon etukäteen, hän naurahtaa.

Pariskunta jakoi tempauksensa eräässä Facebook-ryhmässä, jossa vastaanotto oli positiivinen.

– Ideaamme kehuttiin, ja moni sanoikin toimivansa samoin tulevana jouluna. Lahjan ostaminen kun voi olla helppoa ja hauskaa samaan aikaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?