Huomio pieneen

Koskettavat tarinat löytyvät läheltä ja raikkaista oivalluksista.
MirkaKaarina

Mikä koskettaa musiikintekijää? – Tykkään elämänmakuisista esityksistä. Pelkkä tekninen taituruus ei tee vaikutusta, vaan mukana saa olla räkää ja ironiaa. Vahva läsnäolo on tärkeintä, MirkaKaarina sanoo. (Kuva: Juha Lemmetti)

Laulaja-lauluntekijä MirkaKaarina tarkastelee arjen ilmiöitä ja ihmissuhteita ironisen lempeästi mutta piipahtaa välillä syvissäkin vesissä. Laulelmallinen pop kätkee sisäänsä suuria tunteita ja pienimuotoisia tarinoita.

Selvästi artisti ei yritä olla muuta kuin on. Ja sehän todellakin riittää. Soolokeikoilla MirkaKaarina esiintyy sähköpianon kanssa.

MirkaKaarina on harrastanut musiikkia lapsesta asti. Nyt musiikki on paljon enemmän kuin harrastus.

– Aika moni kokee, että nykyisissä työelämän paineissa olennainen osa itseä täytyy piilottaa. Ei saa olla kokonainen. Siksi väylä eheytymiseen voi löytyä jostain ihan muualta kuin työstä. Minä hoidan ja eheytän itseäni tekemällä musiikkia. Musiikin avulla jaksan työelämää, opettajana työskentelevä MirkaKaarina pohtii.

MirkaKaarinan ensimmäinen oma levy on tekeillä. Mukana on tuottaja Sami Anttila Third Sound -studiolta. Herkkää poppia tekevän muusikon on Tampereella helppo löytää hengenheimolaisia: muun muassa lauluntekijäleirit ja lyhytkurssit luovat ystävyyksiä ja vahvistavat laulaja-lauluntekijöiden yhteisymmärrystä.

Poppibiiseissä kaikki on sanottu jo monta kertaa. Silti lyriikkakliseet voi välttää.

– Lauluntekijäleireillä olen oppinut, että abstraktia tasoa kannattaa välttää. Mitä pienempään kokemukseen menee ja mitä juurevamman tai konkreettisemman asian kertoo, sitä koskettavampi tarinasta tulee. Huomio kannattaa kiinnittää ihan pieniin asioihin, MirkaKaarina sanoo.

Biisintekoon osuu monta nautinnollista hetkeä. Etenkin se, kun laulun idea on kirkastunut ja tekijä voi maistella oivallustaan sekä viedä kappaletta eteenpäin. Miettiä sointujen kulkua ja hioa sanoitusta.

– Ideoiden tuottaminen sen sijaan on välillä vaikeaa. Hyvän idean onneksi tunnistaa – sisuskaluissa tietää, mikä koskettaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Fakta

MirkaKaarina keikalla

16. joulukuuta Vihtorin liveklubilla Tampereella Vihtorin kirjastossa.

Yksi kommentti

  1. Arne

    Mirka, äänessäsi on voimaa, puhtautta ja poikkeuksellista tunnistettavuutta. Artikulaatiosi on selkeää ja saat viestisi helposti perille. Sinussa on ainesta paljoon.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>