Miksi?

Pidän perusteluista. Olen joutunut huomaamaan, etten kuitenkaan pidä ihan kaikista perusteluista. Tällainen on esimerkiksi ”koska aina ennenkin on tehty niin”. Se on harvinaisen huono peruste tehdä asioita.
Yhtään vähättelemättä perimätietoa, niin esimerkiksi ihmisten tai eläinten terveydenhuolto sellaisilla tavoilla, joilla jo isosetä Einarikin ne teki, ei aina ole ihan paras ratkaisu. Jos joku asia on jo monta kertaa tieteellisesti todettu toimimattomaksi tai jopa haitalliseksi, niin isosetä Einari ei voi olla ainoa syy tehdä asioita edelleen samalla tavalla. Sata vuotta sitten opiaatit ja alkoholi katsottiin toimivaksi tavaksi rauhoittaa vauva unille ja hoitaa koliikkia, noin niin kuin esimerkkinä.
”Koska aina on tehty niin” korpeaa myös yhdistystoiminnassa. Halutaan uutta verta ja nuorempaa väkeä johtokuntiin ja tekemään asioita. Sitten kun heitä saadaan, ja joku ehdottaa, että voisiko nuo kortit tulostaa vaikka tietokoneella eli ATK:lla, niin ei! Ei kyllä voi, koska ne on vuodesta 1965 kirjoitettu mustekynällä pahvinpalalle.
Kauanko sitä nuorta väkeä jaksaa touhuta mukana toiminnassa, joka on pelkkää retroilua vuodesta toiseen? Tässä kohtaa tulkoon ilmi, että en viittaa oman kyläni kyläyhdistykseen. Huolimatta seuran pitkistä perinteistä, nuorempi väki, jollaiseksi itsenikin lasken, on saanut vapaasti toteuttaa itseään ja uudistaa käytäntöjä. Se on vähintäänkin ihanaa. Kaikissa yhdistyksissä, joissa olen toiminut, ei olla vieläkään tällä vuosituhannella, hyvä jos on edelliselle ehditty.
Toinen perustelu, joka on mielestäni ontto, on ”koska muutkin”. Se, että joku muu tekee jonkun asian jollain lailla, ei ole perustelu, ellet tiedä heidän perustelujaan. Pitkän aikaa esimerkiksi ravikilpailusääntöjen muutoksien perusteluksi Suomessa riitti se, että ”se on Ruotsin malli”.
Suurelle yleisölle jäi täysin epäselväksi, miksi naapurimaassa sääntö on sellainen, joten ihan yhtä epäselvää oli se, miksi me siihen lähdimme mukaan. Ymmärrän, että sääntöjen yhtenäistäminen helpottaa asioita kansainvälisessä lajissa. Mutta miksi hurrit eivät voisi välillä kopioida meidän sääntöjä?
Jos muissa kouluissa, muissa työyhteisöissä tai naapurin siskon häissä tehdään joku asia jollain lailla, niin se ei ole paljaaltaan mikään perustelu tehdä samalla lailla. Se on perustelu, joka kaipaa perusteluja.
Monikaan asia ei ole ärsyttävämpi, kuin kyselyikäinen lapsi, joka kysyy jatkuvasti ”miksi”? Ja kun vastaat, hän vastaa kysymällä ”miksi”?
Lapsi on kuitenkin oikealla asialla. Hänelle ei kelpaa vastaukseksi ”koska aina ennenkin on tehty niin”, eikä ”koska Ruotsissakin tehdään niin”. Ei pidäkään kelvata. Pitää kysyä ”miksi”.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?