Lähes kahtasataa Myllypuron rampin kohdalla

Poliisi, rikokset, kyltti

Ylöjärvellä oli kovaa menoa liikenteessä viikonloppuna.

Ylöjärvellä jäi kiinni lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana kaksi rattijuoppoa ja yksi hurjastelija.
Ensimmäinen heistä pysäytettiin Mastontiellä poliisin liikennetarkastuksen yhteydessä. 49-vuotiasta ylöjärveläismiestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, sillä hän puhalsi päälle 1,2 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kello 21.50 poliisi nappasi kiinni 19-vuotiaan miehen, joka ajoi huomattavaa ylinopeutta Myllypuron rampin kohdalla Valtatie kolmella Ylöjärvellä. Poliisipartio havaitsi miehen, kun hän ajoi henkilöautoa, jonka keskinopeudeksi mitattiin 186 kilometriä tunnissa. Alueella on satasen rajoitus. Kuskia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sunnuntaina aamuyöllä vähän vaille viisi poliisi puhallutti ulkopaikkakuntalaisen miehen, joka on niin ikään 19-vuotias. Tämä kuski puhalsi hieman yli promillen lukeman ja häntä epäillään rattijuopumuksesta. Mies jäi kiinni Uusi-Kuruntiellä Kallion risteyksen tuntumassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?