Hautauspalvelut Lajunen ja Ylöjärven tilauskukka uudistavat perinteikästä hautausalaa

Uudet käytännöt tulevat

Jo 35 vuotta hautaus- ja kukka-alalla toiminut Sirkka Anttila ja parhaillaan erikoisalalla ensiaskeleitaan ottava Petri Lajunen uskovat perinteikkään hautausalan olevan historiallisen muutoksen edessä. Heidän mielestään omaiset hoitavat vainajiensa hautajaisjärjestelyjä jo tähitulevaisuudessa luontevasti verkossa. Uudet ylöjärveläisyrittäjät korostavat, että hautausurakoitsijat säilyvät mutta heidän tehtävänsä ja alan toimintakulttuuri muuttuvat.

Sirkka Anttila ja Petri Lajunen ovat perustaneet hautaustoimiston, jonka palveluissa he toteuttavat avarakatseisesti asiakkaiden viimeisiä toivomuksia hautajaisjärjestelyjen suhteen. – Hautausalalla on vallinnut erittäin pitkään vankat perinteet, mutta uusien sukupolvien ihmiset ajattelevat hautajaiskäytännöt omalla tavallaan, he sanovat. Anttila ja Lajunen korostavat, että suomalaisessa hautauskulttuurissa on tilaa niin traditioiden kannattajille kuin uusien tapojen suosioille.

Ylöjärvi on saanut uuden hautaustoimiston. Paikkakuntalaiset Sirkka Anttila ja Petri Lajunen ovat perustaneet Hautauspalvelut Lajunen ja Ylöjärven tilauskukka -nimiset yritykset. Uusi toimija saa omat vajaan sadan neliön suuruiset tilat osoitteesta Rantajätkäntie 2. Yritys toimii jo täydellä teholla. Kivijalkaliike avaa ovensa joulukuussa.
Vuosikymmenien työrupeaman hautaus- ja kukka-alan yrittäjänä tehnyt Sirkka Anttila ja nyt perinteikkäälle toimialalle siirtyvä Petri Lajunen ovat viime kuukausien aikana miettineet hautaustoiminnan tulevaisuuden haasteita. Anttilan ja Lajusen käymässä vuoropuhelussa vahvat perinteet ja uudet tuulet ovat lyöneet kättä toisilleen.
Konkari ja alalle ponnistava ovat yhtä mieltä siitä, että näihin aikoihin saakka perinteistä elänyt hautausala on jo lähitulevaisuudessa isojen muutosten ja uudistusten silmässä.
– Päivänselvää on, että digitaalisuus marssii voimakkaasti hautaustoiminnankin pariin, Anttila ja Lajunen kiteyttävät.
– Näemme kaikki elinympäristössämme, ettei yksikään toimiala ole selvinnyt ilman verkkomaailmaa. Hautausala ei ole missään erikoisasemassa, he lisäävät.
Anttila ja Lajunen ovatkin avanneet tilauskukkakaupan juuri siksi, että kaikki kukkia ostavat asiakkaat saavat juuri sellaiset kukkaset kuin he haluavat.
– Varsin moni haluaa tehdä esimerkiksi perhejuhliin kukka-asetelmat itse. Tähänkin on oltava mahdollisuus. Yrittäjän rooli on hankkia ja toimittaa halutut kukat, Anttila sanoo.
Ylöjärveläinen yrittäjäpariskunta muistuttaa, etteivät ihmiset eli tekijät häviä hautausalalta.
– Toimialalla työskentelevien ihmisten tehtävät muuttuvat, Anttila ja Lajunen tarkentavat.

”Muutoksia ei saa pelätä”

Uuden hautaustoimiston ja tilauskukkakaupan perustaneet ylöjärveläisyrittäjät tietävät, että jokaisen toimialan elämänedellytykset liittyvät uudistumiskykyyn.
– Hautausalan toimijoiden on syytä huomata, että toimintaympäristö muuttuu. Uusia tarpeita syntyy esimerkiksi siitä, etteivät ihmiset ole automaattisesti uskonnollisten yhteisöjen jäseniä, Sirkka Anttila ja Petri Lajunen toteavat.
– Monen omaiset voivat asua kotimaan toisella laidalla tai ulkomailla, jolloin vainajan hautausjärjestelyjen antaminen luotettavalle ja asiansa taitavalle hautausalan ammattilaiselle on perusteltu ratkaisu. Juuri näissä tapauksissa esimerkiksi verkkoneuvottelu on tervetullut kontaktimahdollisuus.
– Maailmalla puhaltavat uudet tuulet rantautuvat Koti-Suomeenkin. Omaiselleen tai läheiselleen viimeistä palvelustaan tekevät omaiset voivat valita niin hautaamisen kuin muistotilaisuuden sisällön modernilla tavalla. Ei ole olemassa vain yhtä ainoaa ja oikeaa toimintatapaa hautaamisen ja vainajan muiston vaalimisessa, he herättelevät.
Anttila ja Lajunen huomauttavat, että hautaamista ja hautajaisia järjestelevillä ihmisillä on varsin paljon kysymyksiä.
– Kun asiakkaat saavat oikeaa tietoa, he ovat valmiita valitsemaan uusia käytäntöjä. Moni on jopa halukas luomaan uniikkeja ratkaisuja, he kertovat.
– Olemme kohdanneet lukuisia kertoja omaisia, jotka luulevat, että muistotilaisuuden järjestäminen on pakollista. Asiahan ei ole näin.
– Juuri hautaustoiminta on toimiala, josta suurella yleisöllä on varsin vähän tarkkaa faktatietoa.
Anttila ja Lajunen vannovat avoimuuden voimaan hautausalan asioistakin puhuttaessa.
– Pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että hautausalan palveluja käyttävät asiakkaat saavat kaiken tarvitsemansa tiedon ja että asiakkaat voivat itse valita parhaaksi kokemansa vaihtoehdot.

Omaisten mukana edelleen

– Vaikka hautausperinteet muuttuvat, hautausalan ammattilaisilla riittää tekemistä, Sirkka Anttila ja Petri Lajunen uskovat.
– Asiakkaat kohtaavat aina palvelevan ihmisen, kun he sitä haluavat. Hautauslan toimijoiden on oltava muuntautumishaluisia ja -kykyisiä. Uudet sukupolvet tuovat omat haasteensa.
He painottavat sitä, ettei esimerkiksi suru ja sen työstäminen häviä milloinkaan.
Pitkän työrupeaman hautausalalla tehnyt Anttila tietää omasta kokemuksestaan, että hauturi on yhä useammalle surijalle kuuntelija, jakaja ja myötäeläjä.
– Pidämme merkityksellisenä sitä, etteivät toimialamme ihmiset unohda asiakasta, kun hän on laskunsa maksanut. Moni menetyksen kokenut ihminen tarvitsee auttajaa vielä käytännön hautausjärjestelyjen toteuttamisen jälkeenkin, ylöjärveläisyrittäjät tietävät.
– Me teemme kivijalkatoimistostamme sellaisen tilan, jonne asiakas voi piipahtaa vaikka tutustumaan hautajaisjärjestelyihin ja vaihtaa niistä ajatuksia tässä ja nyt.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?