Kansallismielisyydellä ja maahanmuuttokriittisyydellä onkysyntää Euroopassa

Vihreiden Timo Järvenpää ja sosialidemokraattien Jussi-Pekka Ahonen esittivät taannoin kovaa kritiikkiä perussuomalaisten maahanmuuttolinjauksia sekä uutta puheenjohtajistoamme kohtaan. Kritiikkiä sai myös kansanedustaja Sami Savio joka haluaa muun muassa paperittomille maksettavat sosiaalituet päivänvaloon. Järvenpää syytti jopa uutta puheenjohtajistoamme rasisteiksi. Ahosen mielestä maahanmuuttopolitiikka ei ole lainkaan tärkeä asia.
Euroopassa on käyty reilun kuukauden aikana neljät parlamenttivaalit. Tuloksista voi päätellä, että maahanmuuttokriittisyys ei ole minkään pienen marginaalin asia. Hallitusvastuussa edellisen kauden ollut Norjan edistyspuolue sai hyvän tuloksen. Vuonna 2013 perustettu AfD nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Saksan parlamentissa. Tsekeissä EU-, euro- ja maahanmuuttokriittiset puolueet saivat paljon ääniä.
Itävallan parlamenttivaaleissa maahanmuuttokriittiset ja kansallismieliset puolueet saivat kansalta noin 60 prosentin tuen. Maahanmuuttokriittisen FPÖ:lle (Vapauspuolue) jytky ei ollut kaikista merkittävin asia, vaan konservatiivisen ÖVP:n (Kansanpuolue, vastaa kokoomusta) siirtyminen maahanmuuttokysymyksissä FPÖ:n linjoille. Heidän vaaliohjelmassaan tiukka maahanmuuttopolitiikka oli kärkiteemoja. He antoivat myös ennen vaaleja ymmärtää, että tulevat pitämään FPÖ:lle ovia auki hallitukseen. Heillä näyttää löytyvän yhteistä arvopohjaa, toisin kuin täällä Suomessa. Ruotsissa jopa Maltillinen kokoomus on lähestynyt vuosikausia eristettyinä olleita Ruotsidemokraatteja ja väläytellyt yhteistyötä.
Järvenpää kritisoi myös Jussi Halla-ahon ehdotusta, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt otettaisiin palautuskeskuksiin säilöön. Perussuomalaisten teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 59 prosenttia vastaajista on asiasta kanssamme samaa mieltä. Merkittävää on myös se, että vihreiden kannattajista 48 prosenttia ja SDP:n kannattajista 59 prosenttia tukee perussuomalaisten kantaa.
Monessa Euroopan maassa lepsua ja holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa suosivien vihreiden kannatus on rajussa syöksyssä. Itävallassa he tippuivat kokonaan pois parlamentista. Viimeaikaisista tapahtumista voimme todeta, että kansallismielisyydellä on kysyntää Euroopassa ja kansa on osoittanut sen vaaliuurnilla. Ja tämä on vasta alkua, sillä kyllä kansa tietää.

HENRIK PAJUNEN
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?